Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Viirusviikot

Kuva
Nythän se sitten taas alkoi... koulujen myötä. Pärskitään bussissa, kaduilla, työpaikoilla, ravintoloissa ja kaupoissa... niistetään hihaan tai kämmenselkään, räitään kaduille. Jääkää kotiin, sairaat ihmiset, teistä ei ole mitään hyötyä! Pitäisikö ruveta juomaan käsidesiä, että olisi varmasti kunnolla varustautunut sotaan basiliskoja vastaan. Kummallista, että sitä pitää viimeisillä voimillaan rantautua ihmisten ilmoille ja valitella sitten kuinka huonosti voi ja kuinka kamala tauti voikaan olla. Vastaanottaja saa siinä sitten muutakin jaettavaa kuin kuulumiset. Eipä niitä basiliskoja tietysti väistelemään pysty, ne kun ovat niin ovelia vintiöitä, että vaanivat jokaisella ovella, kaikilla pinnoilla ja ilmareiteillä. Kulovalkean tavoin ne levittäytyvät kansan keskuuteen. Mutta... haluaisin tietää mistä lähti ja missä on se yksi pieni vintiö, mikä pani kaiken alulle?  

Tintit väreissä

Kuva
Aikoinaan, kun piirsin Tinttilää aktiivisemmin, eräs välittäjä kysyi olenko kokeillut värejä. Vastasin, etten ole ja lupasin kokeilla. Tuloksena lähetin hänelle tämän (alkuperäiset värit eivät kyllä aivan tule esille tässä) ja saatteen: "Nyt on kokeiltu, mutta Tintit eivät tykänneet." Nuo omapäiset siivekkäät ovat sietäneet värejä vain sen hetken, kun saivat ajettavakseen punaisen urheiluauton. Se kelpasi ja sillä lähdettiin heti "elvistelemään" Tinttilän lehmälle, jonka kanssa oli vähän tullut nokankoputusta. Sekin värihomma päättyi lyhyeen, koska Tinttilän lehmä oli saanut paljon isomman, sinisen auton, mihin mahtui uima-allas. Nykyään väriä on ollut lähinnä joulun kunniaksi, jolloin Tintit suostuvat auliisti pitämään punaista tonttulakkia. 

Urheiluharrastus

Kuva
    Kylläpä on entisen urheiluharrastajan vaikeaa löytää sopivaa lajia rapistuvalle ruumiille. Ultimate ja sulkapallo ovat jääneet käsivammojen vuoksi, selkä nitkahtaa nykyään yhä helpommin, polvet ja lonkka notkuvat ja lonksuvat. Olen tullut siihen tulokseen että melkein kaikki välineurheilu on poissuljettu, koska ne välineet ovat nykyään niin paljon nopeampia kuin minä. Uinti ei tule kysymykseen, koska vihaan kylmää vettä - istun mieluummin saunassa. Hiihto sujuu parhaiten ilman suksia ja juoksussa taitaa kulua enemmän ihminen kuin kenkä....niin... nopea hiipiminen olisi ehkä kohdallani parempi termi kuin juoksu. Penkkiurheilu kyllä vahvistaa äänihuulten lihaksia. Voisiko urheiluksi kutsua raivokasta imurin perässä vetämistä (missä tulee hyvä pintahiki kerran viikossa), puutarhassa tarpomista (ei tule hiki, mutta virkistyy kummasti) ja satunnaista kiiruhtamista (vaatetus on melkein aina väärä ja tulee kunnolla hiki), sillä ne tuntuvat sujuvan.

Ahistaako?

Kuva
    Väitänpä, että jokaista ahistaa joskus - enemmän tai vähemmän. Välillä ahistaa työt, mitä selvästi ei pitäisi päästää kotioloihin.. ahistaa tekemättömät kotiaskareet, hissimatka neljänteen, surkea lomasää, kiire, valopäät liikenteessä, ihan väärään aikaan alkava flunssa, raivostuttavan pitkä kassajono marketissa työpäivän päätteeksi, kamala maailma, melu, naapurin kissa, liian pienet farkut...mitä vielä ja välillä ahistaa ihan muuten vaan. Millä raivata ikävä fiilis pois tai ainakin yrittää tehdä siitä siedettävämpää? Itse käytän reseptiä; hyvä seura, mukava tekeminen, lepo ja asioiden asettaminen oikeaan mittakaavaan. Mikä se tässä elämässä onkaan tärkeintä? Ollaan sentään elossa!  

Takapihan reviiritaisto

Kuva
Takapihallamme on aina vieraillut erilaisia lintuja... pyrstötiaisista punatulkkuihin. Punarinta majailee ihan vakituiseen ja osallistuu säännöllisesti puutarhatalkoisiin tipsuttelemalla perässä ja ohjeistamalla työtä innokkaasti siinä vieressä, pää kallellaan. Kissat käyvät tappelemassa ja hiirestämässä varsinkin nyt kun pieni kääpiösnautseri ei ole enää vahtimassa terassilla. Oravan rontti tuhosi linnunpesän ja se samainen läski on harrastanut keppijumppaa etupihan katuharjalla. Pari viikkoa sitten siili kävi tsekkaamassa, löytyisikö puskista kenties sopivaa pesäpaikkaa. Tänä aamuna piha hiljeni kun paikalle saapui yllättäen ravintoketjun ylempää kastia - näätä! Komea, söpö ja nopea. Luonto on lähellä ja se on mahtavaa. Seuraavaa lajia odotellen. 

Remonttia

Kuva
  Tinttilän rakennusprojekti meni pikkasen pieleen, mutta eipä ole helppoa remontinkaan teettäminen. Mistä aloittaa, kuka tekemään ja valvomaan, paljonko maksaa ja keneen voi luottaa? Meillä täytyisi hiljalleen tehdä pieniä remontteja ja osallistuttuamme oikein remonttikoulutukseen, päätimme puolison kanssa aloitta mielestämme siitä helpoimmasta, eli ulkoterassista. Meistä itsestämme ei kuitenkaan ole varsinaiseen työhön, joten tarvitaan ammattilaisia. Eipä muuta kuin nettiin vertailemaan ja kilpailuttamaan. Samasta työstä, samoilla aineilla oli hintahaarukka 800-9000 euroa. Siihen se homma sitten tyssäsi ja on nyt jäissä (tosin kyllä tuli muitakin menoja ja juttuja tähän väliin). Halvinta ei kannata ottaa, se kävi selväksi heti kun tekijä saapasteli olohuoneen poikki terassille ja kertoi kuinka helposti ja nopeasti homma hoituu. Kallein ilmeisesti halusi vain hinnoitella itsensä ulos - projekteja taisi jo olla kylliksi. Jostain siitä kustannusviidakon hämäriltä keskivaiheilta se

Unikuvia

Kuva
    Unet ovat melko usein kummallisia, selittämättömiä höpsötyksiä, joskus aivan kaistapäisiä. Mistä ne milloinkin tulevat - kuka tietää. En ole tietääkseni koskaan kävellyt unissani, mutta muutamaan kertaan kyllä jorissut jotain hämmentävää. Näin kävi viimeksi viikonloppuna. Muistan nähneeni unta siitä, kuinka olin mukana teatteriesityksessä. Jouduin siinä äkkiarvaamatta tuuraamaan sairastunutta näyttelijää ja homma meni aivan kaoottiseksi hölmöilyksi. Päässäni oli kaiken lisäksi perin erikoinen huopahattu, mikä haittasi työskentelyä. Muuten muistikuvat unesta ovat vähän hatarat. Puoliso luuli minun näkevän painajaisia ja alkoi herätellä kun olin mutissut ja huitonut ilmaa. Viimeisiksi sanoiksi siinä heräämisen kynnyksellä nousi lause, minkä itsekin muistan hyvin: "Maakotkat ovat osa tätä näytelmää!" Tämä oli kuulemma tullut ulos hieman äreään sävyyn. Käsittämättömän jupinan merkitys jäi hämäräksi. Olisin itsekin halunnut tietää mikä niiden maakotkien rooli lopulta ol

Häviävä raha

Kuva
  Kirjoitin taannoin siitä, kuinka vaikeaa on saada palvelua. Nyt luin uutisia, missä kerrottiin pankkiautomaattien vähenevän/katoavan ja kuinka käteisen nostamisesta tulee entistäkin kalliimpaa. Jos palvelua ei saa enää ihmisiltä, eikä niiltä koneilta, niin mistä sitten? Rahani ovat jossain, enkä ikinä näe niitä livenä... Ovatko ne edes jossain...onko minulla rahaa... millä minä todistan että on?! Pitäisikö pyytää vastedes palkka käteen ja kätkeä rahat ns. patjan alle. Ei onnistu, sillä työnantajakaan ei omista käteistä ja pian kukaan ei tunnista tai tunnusta aitoa rahaa - ei sillä mitään osteta. Laitetaan siru päähän, ladataan... ja maksetaan katseella. Pitää vaan muistaa olla räpäyttämättä silmiään, jotta ei mene vahingossa tuplamaksu. Taivas - en taidakaan olla niin "edistyksellinen" kuin kuvittelin.   

Lähielämyksiä

Kuva
  LÄHIELÄMYKSIÄ     Edellisen kirjoituksen ja kaikkien kamalien uutisten jälkeen voi vaan todeta, että historia toistaa itseään kaikissa kamaluuksissa, eikä maailma tunnu - ikävä kyllä - muuttuvan. Ei ole toviin tehnyt mieli matkustella, eikä kulkea väkijoukoissa, mutta eipä sitä voi ruveta pelkäämäänkään. Tänä kesänä kotimaanmatkailu on silti tuntunut parhaalta vaihtoehdolta ja tänä viikonloppuna, kiitos äidin vierailun, huomasi taas kerran myös sen, ettei aina tarvitse lähteä edes kotikaupunkia pidemmälle. Sitä tulee jotenkin sokeaksi niille hienoille asioille, mitä on joka päivä ihan vieressä. Tinttilän asukkaat tuossa yläpuolella kyllä hoitavat sen kaiken, mikä vielä jäi kokematta...eli Viikinsaari on tältä kesältä koluamatta, Särkänniemessä en ole käynyt koko täällä asumiseni aikanani (koska olen liian iso possujunaan), Pyynikillä olen "vain" juhlinut ja mustaa makkaraa en siedä. Viikonloppuna koimme kuitenkin hienoja näyttelyitä ja kukoistavia puutarhoja er

Outo maailma

Kuva
  OUTO MAAILMA     Maailmalta viime aikoina kantautuneet uutiset eivät jaksa enää ihmetyttää. Niistä on tullut arkipäivää ja niistä saa ähkyn - kamalaa sanoa näin. Pahuudelta ja vääryydeltä ei tule koskaan ummistaa silmiään, oli se sitten lähellä tai kaukana, pientä tai suurta.... mutta välillä tuntuu ettei vaan jaksa katsoa ja kuunnella.  Aika ajoin sitä miettii, että jos maailmassa väärin olisikin oikein ja oikein olisikin väärin....niin mikä silloin olisikaan oikein? Joskus on niin vaikeaa tehdä rajaa oikean ja väärän välille. Mikä siinä on, ettei voida elää sovussa? Pienissä vääryyksissä voi olla takana oma etu, oman egon pönkittäminen, tm., mutta pahuudelle on vaikea keksiä motiivia. Vääryyksistä ja pahuudesta seuraa se, että ihmiset alkavat varoa toisiaan ja toimia yhä kummallisemmin. Kohta sitä alkaa epäillä itseään.... mikä välillä voi kyllä olla aivan terveellistäkin. On syytä alkaa pahuuden kitkeminen siitä, ettei mennä mukaan pieneenkään vääryyteen. Kaipaan

Palvelua, kiitos!

Kuva
PALVELUA, KIITOS!     Posti on ryhtynyt tarjoamaan kaikenlaisia oheispalveluja ja on sen myötä unohtanut varsinaisen tehtävänsä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin postia pidettiin varmana ja luotettavana toimijana. Omakohtainen kokemus nykymeiningistä on se, ettei osa joulukorteista löytänyt koskaan perille ja esimerkiksi yksi lähettämäni onnittelukortti seikkaili saman kaupungin alueella kolmisen viikkoa. Entäpä sitten kun jotain todella tärkeää ja kiireellistä katoaa? Missä on enää asiantuntevia palvelupisteitä, ym.? Monet palvelut viedään nettiin ja siihen se palvelu sitten loppuukin. Jos et omista nettiä tai et löydä sieltä sitä oikeaa osoitetta palvelulle, ei ole mitään mihin soittaa tai jos on, et saa koskaan yhteyttä. Näitä esimerkkejä kuulee nykyään miltei päivittäin. Tämä systeemi ei ainakaan tuo työpaikkoja. Entäpä sitten kun verkkoyhteydet jostain syystä kaatuvat tai takkuavat? Henkilökohtainen palvelu kunniaan ja väki enemmän ostoksille pieniin kivijalkakauppoihin -

Myrkkyjä?

Kuva
MYRKKYJÄ?     Tulipa taannoin otettua ihan tavallista särkylääkettä armottomaan pääkipuun... siis ihan tavallista. Joku mielenhäiriö pisti lukemaan sen tavallisen särkylääkkeen tuoteselostetta ja sitä ei olisi pitänyt tehdä. Kerran aikaisemmin olen sortunut samaan jonkun muun lääkkeen kohdalla ja todennut että jos ei se tauti tapa niin lääke sitten viimeistään. No - ehkä tässäkin asiassa on loppujen lopuksi yritettävä säilyttää jonkinlainen järki - en välttämättä ole se yksi tuhannesta, joka saa kummallisia, melkein kuollettavia näppylöitä. Monesta huonosta vaihtoehdosta täytynee vaan valita se pienempi paha. Enkä unohda sitä, että lääkkeillä pelastetaan henkiä ja maailmaa.  Lääkkeiden kanssa moni on kuitenkin varovaisempi kuin ruokansa kanssa, vaikka joskus olisikin terveellistä lukea mitä se eines oikein pitää sisällään. Siirryin pitkälti luomutuotteisiin sen jälkeen kun suu ärtyi ja hajosi punajäkälästä. Kaikkein eniten limakalvoja tuntuvat ärsyttävän lisä- ja säilöntäai

Aikainen lintu

Kuva
AIKAINEN LINTU     ....nappaa madon, sanotaan. Minä en ole koskaan pitänyt madoista. Loman päättyminen toi mukanaan arkiaamujen varhaiset heräämiset ja vaikka itse ei tarvitsisi nousta joka aamu ennen aurinkoa, sitä vaan tulee raahauduttua puolison vanavedessä ylös - jos vaikka saisi jotain aikaiseksi... kun varhain aloittaa. Jos ei ole kiire mihinkään niin lehden lukemiseen ja kahvin juontiin vierähtää nopsaan tunti jos toinenkin ja tuumailuun kuluu helposti kolmas. Ankaran kiireisinä työaamuina sitä saa kummasti enemmän hommia alulle ja jopa päätökseen. Kiireettöminä aamuina kaikki vaan soljuu verkkaisemmin eteen ja taakse ja ollaan iltapäivässä ennen kuin mikään on kunnolla alkanut. En ollenkaan ymmärrä niitä ihmisiä jotka kykenevät sinkoilemaan lenkkipoluille tai saleille heti aamutuimaan - saan slaakin pelkästä ajatuksesta. No - ne jotka omistavat nopeita soluja voivat minun puolestani vapaasti sinkoilla. Minä aion kiireisenäkin päivänä juoda kahvini rauhassa ennen mitään

Kulttuuria

Kuva
  KULTTUURIA      Kimmo Kaivannon näyttely innosti meidät eilen illan suussa Hildenin taidemuseoon Tampereella. Joka kerta sitä saa vähän repiä itseään liikkeelle kotinurkista ja nukkavieruisen oloasun sisuksista, mutta melkein aina se on kannattanut ja kotiin palatessa on jotenkin virkistynyt olo. Taidenäyttelyt ja muut kulttuuririennot piristävät mieltä ja herättävät ajatuksia. Aina ei tarvitse niin kovasti yrittää ymmärtää näkemäänsä, kuulemaansa tai kokemaansa - antaa sen vain vaikuttaa. En halua edes ajatella minkälainen maailmamme olisi ilman musiikkia, kirjallisuutta, taidetta, teatteria tai muuta kulttuuria...hui! 

Kisahuumaa

Kuva
  KISAHUUMAA       Niin alkaa olla taas yhdet MM-kisat hypitty, heitetty ja kirmattu. Kisavietti vei meikäläisenkin mennessään, vaikka toki tiesin, ettei meille mitalin mitalia heru. Koottuja selityksiä kuullaan pari viikkoa tästä eteenpäin ja sen jälkeen homma painuu unholaan, sillä kiikarissa on jo seuraava koetos. Mikä kumma saa ihmiset loikkimaan ja juoksemaan kilpaa? Kun tarkemmin ajattelee, niin eikö ole aivan naurettavaa että kilpaillaan esimerkiksi siitä, kuka hyppää korkeimman riman yli tai työntää jonkin möykyn pisimmälle. Niin, sorrun siihen samaan - huuma vie mennessään ja jännitän kuinka käy piskuisen Suomen. Mutta millään en voi sietää minkäänlaista dopingia, eikä mielestäni ole ollenkaan sisukasta ja hienoa jos juoksija tai kävelijä oksentelee, juoksee, hoippuu, kakkii housuihinsa ja kaatuu hämärän rajamailla maaliviivan yli. Eikö se ole ihan järjettömän tyhmää? Mikä meitä riivaa kun vuosi vuoden perään sorrumme älyttömään kisahuumeeseen? Pelolla odotan seu

Merituulia ja hotellielämyksiä

Kuva
    MERITUULIA JA HOTELLIELÄMYKSIÄ     Tintti merituulissa     Loman viimeisiä päiviä viedään ja tuli juuri palattua merituulista. Maakrapu on ihan pökkerössä raikkaasta ilmasta ja tukka suolasta tahmeana. Jotenkin sinne länsirannikon tuntumiin on vaan aina lomilla päästävä.   Tässä vuoden aikana on karttunut myös tavanomaista enemmän hotelliyöpymisiä. En tiedä mitä kokemuksia muilla on, mutta itselleni on aina jäänyt hyvä maku asiakaspalvelusta. Ainoa miinusmerkki reissuilla on ollut hotellien puutteellinen siisteys. Sekin on lopulta kääntynyt plussaksi nimenomaan tuon asiakaspalvelun vuoksi.... palaute on poikkeuksetta otettu hyvin vastaan ja se on aiheuttanut aina välittömiä toimenpiteitä - juuri viimeksi törkeän sotkuiseksi jäänyt huone vaihtui ystävällisen virkailijan toimesta jopa sviittiin. Osa hotelleista on ulkoistanut siivouksensa ja tuntuu, ettei valvonta täysin pelaa ja ehkä siivoukseen on varattu myös liian vähän aikaa. Mikäli hotelli ei saa palaute

Sää

Kuva
SÄÄ     ...on oikeastaan nykyään asennekysymys. Tänäänkin piti käsittääkseni olla aurinkoa, mutta vettähän sieltä taas tulee ja taivas on synkkä. Sääliksi käy meteorologeja - taitaa olla yksi maailman vaikeimpia ammatteja.... mutta en syytä heitä, vaan yritän muuttaa asenteeni Suomen säähän. Positiivisuutta peliin: ajatella - tänään ei olekaan pakko lähteä hiihtämään, koska tuleekin vettä, eikä lunta....uikkarit ovat viime vuodesta kutistuneet, joten mukavampaa tämä sade on kuin aurinko.... 

Naisten vai miesten töitä

Kuva
    NAISTEN VAI MIESTEN TÖITÄ     Taloyhtiössämme on ollut maalaustalkoot. Eilen naapurin miehet killuivat telineillä ja sutivat päätylautoja katonrajasta. Tänään minä tartuin pensseliin ja tunsin suurta ylpeyttä saatuani juuri kaikki ikkunanpuitteet maalattua.... sotkematta ainoatakaan vaatekappaletta, roiskimatta maalia ikkunoihin, tai mihinkään muuallekaan - kerrassaan mahtavaa! Siinä pikkutikkailla taiteillessa tuli mieleen miten monet kerrat on kuullut talkoiden yhteydessä sanat; "kyllä ne miehet sen tekevät". Joo, joo.. myönnän etten suin surmin olisi kiivennyt sinne katonrajaan, mutta ainoastaan siitä syystä, että ulottuvuuteni on tikkaista huolimatta liian lyhyt ja kädet ovat onnettomassa kunnossa..... en siitä syystä, että satun olemaan nainen. Miehet ovat usein vahvempia, isompia ja remonttihommiin suuntautuneempia kuin monet naiset, mutta entäpä jos naapurustossa ei asuisi sellaisia miehiä? Asuisikin vaan pieniä, hinteliä miehiä, jotka vihaisivat maalaam

Käsittämätöntä

Kuva
    KÄSITTÄMÄTÖNTÄ     Tänä vuonna sitä on törmännyt monesti aivan käsittämättömiin asioihin - ei pelkästään maailman menon suhteen, vaan ihan omassakin olemisessa. Viimeisin taitaa nyt olla sitten tämä yritys ryhtyä pitämään jonkin sortin blogia. En lupaa mitään suuria viisauksia, mitkä joku viisaampi kuitenkin todistaa vääräksi, enkä yritä parantaa parantumatonta maailmaa. Ihmettelen vain kaikkea vastaan tulevaa ja ohitse kiitävää. Turha odottaa kauneusvinkkejä tai muodikkaita postauksia, puhumattakaan kuvia täydellisestä aamupalapöydästä. Mikäli joku sattuu kiinnostumaan, saatanpa kuitenkin raapustella juttuja vielä riesaksikin asti...mikäli nyt opin tämän kanssa edes toimimaan. Ihan alkuun totean, että vaikka jotkut asiat käsittämättömiltä tuntuvatkin, niin ei se maailma muutamassa vuodessa kovin paljon muutu. Tinttilän vuoden 2005 tapahtumat voisivat käydä tähänkin päivään... jaan siis lopuksi jokusen edesottamuksen Tinttien silloisesta arjesta... palaillaan..