Monttu

Kyllä tässä on ihan konkreettisesti muutamana päivänä kuljettu sumussa - eikä vain edellisen blogikirjoituksen jälkisumussa. Virallisesti sanotaan, että n äkyvyys sumussa on alle 1 km - pötyä. Minusta tuntuu että tuohon ykkösen perään on vahingossa livennyt k -kirjain, pelkkä m olisi riittänyt. Sumu kuulemma syntyy kun ilma on tarpeeksi kylmää ja kosteaa ja näkymätön vesihöyry tiivistyy pieniksi pisaroiksi. Tarkoittaakohan se sitä, että syksy on tullut - tai vielä kamalampaa: talvi on tulossa. Sanonta "kuljin kuin sumussa" liitetään tilanteeseen, milloin ei näe eteensä, oli se sitten hyvässä tai pahassa. Olisi varmaan viisainta kaivaa heijastimet ja ylimääräistä valoa esiin, vetää pipo päähän ja pitää kulkiessaan kovaa meteliä. 

Pienikin muutos on joskus terveellistä ja tervetullutta. Itselläni tämä vuosi on tuonut isoja muutoksia, niin isoja, että kun tarkemmin ajattelee, tekee mieli istahtaa hetkeksi. Työtapaturman (mistä on jo tovi) vietyä osan työkyvystä, sitä oli hetken hukassa ja ihmeissään, kunnes löysi uusia asioita.... ja niitähän alkoi tipahdella kun vain piti silmänsä auki. Eilen tein yhden suuren ratkaisun ja jätin entisen "uran" taakseni. Vähänkö pelottaa? Ei enää, kun se päätös on vihdoin tehty. Ainoa keino löytää uutta, on jättää vanha, toimimaton taakseen. En väitä, että se olisi mitenkään helppoa. Olen onnellinen hyvistä ystävistä, perheestä mikä on aina tukenut ja nyt olen vielä "vanhoilla päivilläni" saanut aivan käsittämättömän ihanan puolison! Sellainen muutos elämään on tietysti ollut se kaikkein onnellisin. Kylläpä tämä nyt menee sentimentaaliseksi. Mutta haluan siis sanoa, uskaltakaa rohkeasti tehdä niitä asioita, mistä olette haaveilleet tai mitä olette halunneet

Nyt on kahvi todistettu terveelliseksi... vaikka muistiini hiipii kyllä aika jolloin join sitä liikaa ja sain kamalat vatsanpurut. Tutkimusten mukaan viinikin on terveellistä ja olut myös.... vaikka kohtuukäytön rajaa pitää tiukasti tarkkailla ja sen lähestyessä pitäisi tuntea suurta ahdistusta. Tumma suklaakin on terveellistä.... paitsi että se lihottaa ja siitä saa finnejä. Tomaatti on tavattoman terveellistä... mikäli suu kestää, eikä mene rakkuloille. Voi on terveellisempää kuin margariini, mutta siitä tulee kolesterolia. Kaikki luomu on terveellisempää.. paitsi jos koira... tai kettu.. on pissannut siihen.

Mihinkä tämä maailma vielä joutuukaan lapsellisen ja typerän voimainmittelön vuoksi. Uhataan pommeilla ja toisen tuhoamisella, tunkeudutaan luvatta toisen reviirille, suljetaan rajoja ja muhitaan pelokkaina ja epäluuloisina niiden sisällä, valmistaudutaan ja varaudutaan pahimpaan, varustellaan, vakoillaan, uhotaan ja pullistellaan. Hiekkalaatikolla opittua kenties? Voin pahoin niiden ihmisten puolesta ja heidän vuokseen! Miksi ei mitellä kauneudella, puhtaudella, sopuisuudella ja kunnioituksella. Niin - siinä ei ole mitään jännittävää, eikä niillä arvoilla ilmeisesti pysty pönkittämään omaa egoaan.

On hyvin terveellistä ja virkistävää opetella välillä ihan uusia asioita ja törmätä ennakkoluulottomasti johonkin, mikä vaatii uskallusta ja kokeilua. Nappasin kouraan heti aamusta bluesharpun ja koetan vinguttaa ilmoille jotain...ei ole kyse sen kummoisemmasta. Puoliso ja naapuri ovat töissä, joten ilmatila on vapaasti pilattavissa. Voihan olla, että iltapäivään mennessä tästä mössöstä on kehkeytynyt jotain taiteellisesti merkittävää - mikäli en ole viskannut harppuja seinään ennen sitä. Pelottomasti vaan vieraille vesille. Kai teillä muillakin on jotain, mitä on tehnyt mieli kokeilla, mutta aika (mukamas) tai rohkeus ei riitä? Hus, menkää ja tehkää se! 

Kiitos Ylelle Musiikkitalon suorasta lähetyksestä Areenassa. Fagerlundin Syyssonaatti oli huikea elämys kotikatsomossakin (Tintit tosin kuuntelevat ihan jotain muuta). Mukavat nojatuolit katsomossa, viinilasi ja pientä purtavaa käden ulottuvilla, ei tungosta, väliajalla pääsi vessaan jonottamatta ja tarjoilu pelasi loistavasti. Tällä kertaa kannatti jättää Hesan reissu tekemättä, säästää matka- ja majoituskustannuksissa. Syyssonaatti on hieno sävellys. Erinomaisesti onnistunut produktio, loistavat muusikot ja solistisuoritukset.

Keskustelu nimikkeistä on jatkunut vielä tänäänkin. Kirkossa on myös herätty pohtimaan asiaa ja erityisesti tuomio- alkuiset sanat ovat kalskahtaneet joidenkin korviin. Viimeisellä tuomiolla voi vain toivoa, että armo kävisi oikeudessa. Tuntuu, että tuomioita helposti jaetaan ihan arkielämässäkin, mutta missä on oikeus ja varsinkin se armo. Julistammeko vain tuomioita tai taistelemme oikeuksien puolesta... voisiko löytyä suvaitsevaisuutta, rauhaa, rakkautta ja sitä armoa?

Aamun lehdessä oli juttua siitä, kuinka kiinalaiset ovat tilanneet Suomesta sukelluspallon, millä aiotaan Mariaanien hautaan. Tuossa syvyydessä ei paljon mitään ole.. tai mistäs minä sen tiedän... voihan siellä asustaa jokin kummallinen merihirviö. Minkä ihmeen takia sinne pitää ängetä? Varmaan niistä samoista syistä kuin avaruuteenkin. Eikö se riitä, että roskataan ja tuhotaan tämä Tellus... tartteeko se jalanjälki jättää ihan joka paikkaan?!

Saakohan kohta mistään huonekaluliikkeestä valmista tavaraa, sellaista mitä ei tarvitse ryhtyä kotona palikoista kasaamaan ja mistä aina puuttuu juuri se yksi ruuvi... tai joku osa menee nurin niskoin kun ohjetta saa tihrustaa suurennuslasilla (joskus ehkä myös kiinan kielen sanakirjan kera), eikä siitä siltikään ota tolkkua. Kasauspalvelu maksaa erikseen, jopa laadukkaammissa paikoissa. Jos ostan huonekalun, oletan kyllä saavani sen valmiina. Toinen juttu on priimana myyty sekunda, mitä joutuu sitten selittämään ja vääntämään, että saa tuotteen vaihdettua. Näin kävi hiljattain mm. peittojen kanssa, mitkä eivät olleet ihan halvimmasta päästä. Myyjä totesi, että toinen peitto oli todellakin viallinen ja ompeleet purkautuivat. "Haluaisitko kuitenkin ostaa sen puoleen hintaan?", hän kysyi. "No en! En maksa purkautuvasta ja hajoavasta peitosta edes puolta hintaa - haluan ehjän!"  Mutinaa ja napinaa...

Kannatan henkeen ja vereen kaikenlaista tasa-arvoa, mutta en tiedä onko tämä viime päivien keskustelu virkanimikkeiden muuttamisesta mennyt jo vähän liiallisuuksiin. Palomies, kirkkoherra, puhemies... onko sen nyt niin kovin väliä... vaikka toki myönnän, että alkaa kalskahtaa liian miehiseltä kun oikein asiaa mutustelee. Maailmassa ei ole selkeästi pelkästään miehiä ja naisia, joten olisi parempi tietysti puhua vain ihmisistä. Meillä on kuitenkin valtava tarve kategorisoida ja lokeroida ihmiset ja asiat, jotta pystymme käsittelemään tai ymmärtämään niitä. Liiallisuuksiin ja äärimmäisyyksiin mennessään kaikki on hölmöä touhua, kun tarkemmin ajattelee.

Nyt olisi ilmeisesti puutarhassa kaikenlaista pientä puuhaa. Minun on parasta pysytellä poissa tieltä, sillä puutarhanhoito ei ole vahvimpia alueitani - keskityn tuholaistorjuntaan. Haravan varressa kyllä heilun ja nipsin oksia sieltä mistä käsketään. Olen jo oppinut, etteivät mielestäni kauniit voikukat olekaan suurin joukoin tervetulleita ja muitakin lajeja pitää suitsia, mutta jätän sen suitsimisen kaverille, jotta ei vahingossa tule pätkittyä japaninangervoa tai jotain... jalopähkämöä. Sen sijaan pidän etanat loitolla nauhuksista ja muurahaiskannan kohtuullisena. Asettelen valeampiaispesiä terassin nurkalle ja syksyn tullen puran ne. Teen tarvittaessa pientä aitaa ja asettelen tiilistä patioita kukkaruukuille, sytyttelen kynttilöitä - puutarhahommia nekin.

Lanseerasin eilen illalla uuden ruokatermin: TIPAS. Se on jotain tapaksen ja pintxon välimaastosta. Konstailematon, kokeileva, luovuuden innoittama, taiteellinen, kaapista löytyvistä hyödykkeistä valmistettu pikkupurtava. Tipas on tulivuori Argentiinassa, joten oletettavasti syötävä tipas voi olla hyvinkin yllätyksellinen. Kehotan lukijoitani päästämään tänä viikonloppuna luovuutensa valloilleen ja valmistamaan mielikuvituksellisia tipaksia. Hyvää viikonloppua!

Jääkiekon liigaottelut käynnistyivät jälleen ja heti saimme kuulla ikävästä päähän taklauksesta. Välillä mietin, pitäisikö siirtyä kannattamaan koripalloa. Mikä on tehnyt jääkiekosta niin väkivaltaisen kontaktilajin? Ymmärrän, että nopeuden lisääntyessä myös vaaratilanteet lisääntyvät, mutta tahalliset kanssapelaajan laitaan liiskaamiset eivät mielestäni ole urheilua parhaimmillaan, eikä urheilua ollenkaan. Ultimatekin on aika nopeatempoinen joukkuepeli, eikä siinäkään kontakti ole sallittua ja sitä vältetään viimeiseen asti - miksi se ei toimi jääkiekossa? On se kumma, jos ei pelkkä taito riitä saamaan sitä mustaa kumiläpyskää haltuun.

Televisiosta tulee nykyään kovin vähän mitään järkevää katsottavaa. Joinakin iltoina olen röhnöttänyt telkan edessä ja päätynyt sitten paremman puutteessa seuraamaan kanadalaista ohjelmaa "remppa vai muutto". Mikähän ihmistä vaivaa, että sellaisenkin töllöttämiseen jää koukkuun. Kaikilla tuntuu siinä ohjelmassa olevan samoja, hirveitä ongelmia... milloin löytyy hometta ja talo mätänee, milloin on rotan kakkaa, viemäröinti tökkii tahi sähköt aivan finaalissa. Jos ne ihmiset oikeasti asuvat sillä tavalla, niin ihmettelen, että ovat vielä hengissä. No - tarkemmin ajateltuna... yksi opiskeluaikainen kämppäni olisi tarvinnut muutakin kuin pientä pintaremonttia. Jos pisti päälle imurin ja uunin yhtä aikaa, oli melko varmaa, että kaikki sulakkeet menivät vaihtoon. Kylpyhuoneessa tulvi aika ajoin, sekä pytystä että lattiakaivosta ja eräänä talvena pesutuvan kone kutisti, villapesuohjelmasta huolimatta, kaikki villavaatteeni. Sympaattinen ja opiskelijan kukkarolle sopiva, mutta mel

Ei tässä teknologiaviidakossa osaa kukaan enää kulkea, ei edes tekniikan myyjä. Kävin ostamassa televisioon kaiuttimet saadakseni laadukkaamman äänen mm. klassisen musiikin konsertteja ajatellen.. jotta ääni ei leikkautuisi tasaiseksi mössöksi. No... sillä taustakohinalla, mikä kaiuttimista sitten lähti, voisi kuvitella kosken virtaavan takapihalla. Ei auttanut mikään säätö tai kaapeli. Sitä ei ollut myyjäkään ajatellut, eikä huomannut. Kukaan ei ollut valittanut! Ilmeisesti ihmiset ovat niin tottuneita erilaisiin taustahälyihin, etteivät välitä moisesta. Ostipa nykyään mitä vimpainta hyvänsä, kuulee sellaisen määrän teknologian siansaksaa, että arveluttaa ostaa kotiin yhtään mitään. Sinne jäivät minunkin hifijärjestelmäni ja soundbarini... taidan mennä ihan live konserttiin - tulee halvemmaksi. Kuinka monta hiivatin kaapelia, usb-porttia ym. tarvitaan ja millä kytkennällä. Haluan tekniikkaa, missä vain laitetaan töpsö seinään ja se on sillä selvä!

Kesästä ei luovuta ihan noin vaan. Eilinen auringonpaiste innoitti meidät eväsretkelle rantamaisemiin. Lämmin kaakao ja täytetty leipä maistuivat hyvältä ulkoilmassa. Ainoat äänet tulivat puiden huminasta, lehtien kahinasta ja veden liplatuksesta rantakivissä.... ehkä siinä joku sanakin ilmassa kävi. Lämmintä ja leppoisaa. Pari kuukautta tästä eteenpäin ja siellä istutaan vaan kaljujen puiden katveessa, takapuoli huurussa, kylmän viiman paiskoessa vettä rantakiviin. Mutta nyt.... elän vielä eilisen lämmössä... perhoset ja muut möttiäiset vilistävät pitkin tannerta, suurin osa lehdistä on melkein vihreitä - ei tietoakaan talvesta.

Pientä ovat meidän koettelemuksemme syysmyrskyistä, maailmalla riehuvan Irman ja Josen kaltaisiin "puhureihin" verrattuna. Sateenvarjon menetys on katalin kokemani asia. Eilen en kastunut senkään vertaa, koska viisaana ihmisenä älysin laittaa päälle sadeviitan. Sateenvarjo on itseasiassa aivan onneton keksintö, mikä pelittää vain tyynellä säällä ja siististi suoraan ylhäältä alas tulevassa sateessa. Sateenvarjon alkuperäinen tarkoitushan on kyllä ollut päivänvarjona toimiminen... joten en voi oikeastaan syyttää sen keksijää. Mutta miten lukuisat kerrat olenkaan kastunut sateenvarjosta huolimatta ja huolella laadittu kampaus on perille saavuttua ollut jotain aivan muuta kuin mitä se oli lähtöpisteessä. Taidan ryhtyä boikotoimaan sateenvarjoja, mitkä eivät kuitenkaan suojaa ja millä kanssakulkijat sohivat toisiaan ja peittävät näkyvyyden... mutinaa....

Muutama päivä vapaata tai lomaa tuntuu mukavalta niin kauan kuin sitä pystyy ajattelemaan ilman velvoitteita. Pian alitajunnasta alkaa nousta kaikenlaista keskeneräistä ja tekemätöntä.... mitkä ahkera ihminen voisi saattaa lomalla kuntoon, kun vihdoinkin on aikaa. Äkkiä sitä aikaa ei ole enää mihinkään muuhun kuin ahdistukseen ja siinä ne vapaat sitten menikin.... mitään ei tullut tehdyksi. On vain kaksi vaihtoehtoa - viis veisata tekemättömistä töistä ja rynnätä kaikenlaisten rientojen vietävänä, monta kokemusta rikkaampana.... tai olla kunnon kansalainen, jonka koti on tip-top, asiat ja tavarat "kon mari -järjestyksessä".  Ei ole kovin vaikea valinta, sanon minä.

Soisin, että menestyneitä muusikoitamme arvostettaisiin yhtä paljon kuin menestyneitä urheilijoitamme. Muusikko on tehnyt valtavan työn onnistumisensa eteen, niin kuin urheilijakin. Itse olen ammattimuusikkona törmännyt siihen, että musiikkia pidetään liian itsestään selvyytenä... se vain tulee jostain, ilman työtä, vaivaa ja taitoa. Hääjuhlan ohjelmassakin saatetaan luetella nimeltä kaikki toimittajasta kaasoon ja tekstin lukijasta sormuksen kantajaan, mutta häämusiikin kohdalla voi lukea pelkästään "urut". Ne eivät vielä kuitenkaan, ja toivottavasti eivät koskaan, soi ilman soittajaa. Suomi ei menesty koripallossa satsaamalla pelkkiin palloihin. Musiikkikaan ei tule ilmasta ja ilmaiseksi. Mutta mikä valtava voima sillä onkaan tunteiden ilmentäjänä. Ajatelkaapa miten kamala paikka maailma olisi ilman musiikkia.

Joidenkin elämä on pelottavan paljon kiinni somessa.... kavereita on satoja, mutta vain verkossa. Olen tyystin jo pudonnut kaikista uusimmista villityksistä, en edes tunnista niitä nimeltä. Kun mainitsen sanan facebook, nuoriso katsoo vain osaa ottavasti - "kalkkis". Pilviystävät ovat kännykän kautta mukana ruokapöydissä, liikenteessä, lääkärikäynnillä, jopa vessassa. Paras kaveri ei olekaan naapurissa vaan kännykässä. Onhan se tietysti mukavaa kuulla etäällä olevista edes sananen ja nähdä kuvia heidän edesottamuksistaan... mutta pilvilinnat eivät jaksa ainakaan minua loputtomiin kiinnostaa. Hali sulle ja suukkoja, peukutan ja tykkään.... onneks koneen kautta en saa sun syysflunssaas.. onneks et tiedä mitä oikeesti teen just nyt...

Tintti on sosiaalinen ja hankkii mielellään ystäviä vähän erikoisemmistakin lajitovereista, mutta vähän yksipuoliseksi jää välillä Tintin toive. Ystäviä ei voi olla paljon - siihen ei yksinkertaisesti aika riitä... vaikka haluaisikin. Toisaalta, hyvä ystävyys ei kaadu vaikka välillä olisi näkemisessä taukoakin.... jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Mikään ei ole mukavampaa kuin ystävän kanssa vietetty päivä, vaikka sitä joutuisikin vähän järjestelemään. Perhe, koti ja hyvät ystävät pysyvät koko matkan - työ ja velvollisuudet vain käväisevät elämässämme, miksi siis antaa niille yhtään sen enempää painoarvoa kuin on välttämätöntä.

  Tämä on kyllä ehdottomasti ärsyttävin aika vuodesta... kun ei tiedä että mikä aika nyt oikein on... varsinkin kun kesää ei ole kunnolla vielä ollutkaan. Jotkut puhuvat syksystä ja se on mielestäni ihan potaskaa - minun syksyni alkaa lokakuussa. En ole vielä edes viettänyt venetsialaisia! Niin kauan kuin maassa on yksikin vihreä kohta, ajattelen kesän olevan täällä. Kesä on loppu siinä vaiheessa kun etupihan pihlaja on kalju. Pahus jos tähän nyt pukkaa lunta ennen sitä... Vielä tulee niitä iltoja (ehkä jo huomenna), jolloin istun takapihalla infrapunalämmittimien alla toppatakissa ja punaviinilasi huurtuu kynttilän lämmössä. Oksilla roikkuu lyhtyjä - ah ihana suomalainen loppukesä!