Monttu

Kun aloitin tämän blogin, päätin kirjoittaa siitä, mikä aamulla sattuu mielessä pyörivän ja päätin liittää mukaan pöytälaatikossa uinailevan Tinttilän. Tintit olivat viimeksi esiintyneet julkisesti 2005 (Iltasanomien kuukauden kotimainen sarjakuva osastossa), enkä ole ehtinyt muilta kiireiltä niihin sen jälkeen panostaa. Ajattelin, että jos lukijoita löytyy edes muutama, kirjoitan sata blogitekstiä ja se siitä. Nyt on kasassa 95 tekstiä ja lukijamäärät kasvaneet niin, että harkitsen jatkavani. Kiitos teille, lukijat! En edes tiedä keitä te kaikki olette. Facebookissa on tullut kommentteja tutuilta, mutta suurin osa lukijoista on jäänyt tuntemattomiksi. Huomenna avataan joulukalentereiden ensimmäiset luukut ja Tintit alkavat valmistautua joulun viettoon. Tervetuloa siis seuraamaan Tinttien jouluvalmisteluja huomisesta alkaen.

Olen tänä aamuna jo useaan otteeseen yrittänyt ajaa riiviön oravamme pois lintujen syöttöpaikalta, jotta pikkulintuset saisivat einestä. Oravalla riittäisi syötävää muuallakin (ja se todella näyttää syöneen), mutta siitäpä on tullut röyhkeä ja peloton. Se tulee vaan lähemmäs, istahtaa kivelle ja irvistelee siinä: "oliko sulla jotain asiaa, vai tuotko lisää syötävää?" En ole ihan varman kumpi meistä tiukan paikan tullen joutuisi perääntymään. Täytyisi varmaan hankkia toisenlainen ruokinta-automaatti, mistä ovela orava ei saa kantta nostettua, eikä sen pää mahdu syöttöaukolle. Sitten se kait hankkii jostain porakoneen. Tämä samainen yksilö harrastaa akrobatiaa etupihan harjanvarrella, pitää terassia luistelukenttänään ja haastaa jopa naapurin kissaa. Se on takuulla käynyt jonkun oravayliopiston, missä opetetaan kaikki viimeisimmät temput.

Glyfosaatti sai viiden vuoden jatkoajan EUlta. Meillekin on puutarhaliikkeessä suositeltu kyseistä ainetta sisältävää tuotetta, eräiden sitkeiden rikkakasvien torjuntaan. Tuotteessa oli lisänimi bio, minkä pitäisi kait luoda jonkinlainen kuva ympäristölle ystävällisemmästä aineesta, mutta näinhän se ei ole. Myrkky on aina myrkky. Glyfosaatti on tehokas aine ja tappaa varmasti kaiken, mihin on kosketuksissa. Sen vaarallisuudesta kiistellään edelleen, mutta meille riitti jo pelkkä tieto sen käsittelystä. Päädyimme ympäristöystävällisempään tapaan poistaa liikaa alaa valtaavat voikukat pihalta ja saamme oivallista jumppaa voikukkaraudan ansiosta. Ne, mitä emme jaksa kyykkiä ylös, saavat jäädä koristamaan nurmikkoa.

Kaamos on virallisesti alkanut. Pimeyttä, minkä hetkellisesti valaisee vain katulamppu ja takapihan jouluvalot. Kuraa ja loskaa, mistä vain saduissa muovautuu valkoinen joulu. Herättäkää minut toukokuussa, kun valo on taas vapaa ja elämä nupullaan. Uusi viikko, uusi päivä täynnä uusia ja käyttämättömiä minuutteja - kuraisia, tunnin pituisia pimeitä minuutteja. Ei käy! Nyt sytytetään sisäinen valo - kohta on joulu ja kevääseen on enää poron kusema, vai miten se oli....

Hyönteisruoka tulee kauppoihin. Ne hyllyt ja tuotteet aion väistää niin kauan kuin maailmassa on muuta syötävää. Sinä päivänä kun sirkkoja, tm. aletaan käyttää jauhoissa tai muissa tutuissa tuotteissa, ryhdyn syömään pelkkää salaatinlehteä ja marjoja. Jokaisella pienellä ötökällä on oma tehtävänsä ja osan tehtävänä on kait olla joidenkin ruokaa, mutta ei minun ruokaani (ainakaan vielä). Kyllä, minä raakalainen syön kalaa ja joskus jopa lihaa, mutta ryömivät ja lentävät pikkuötiäiset voi syödä joku muu metsän elävä, joka tarvitsee niitä enemmän. Tulevaisuudessa hyönteisruokaan siirtyminen voi olla välttämätöntä, mutta eiköhän tuohon hiilijalanjäljen pienentämiseen pitäisi ensin miettiä suuremman luokan keinoja - lopettaa tuhlaaminen, tuhoaminen ja saastuttaminen.

Lauantai on suomalaisen perinteinen saunapäivä. Sauna on suomalaiselle miltei pyhä paikka ja vanhan perinteen mukaan saunassa lähtevät kaikki kolotukset ja mieli rentoutuu. "Jos ei viina, sauna ja terva auta, niin tauti on kuolemaksi", kuuluu vanha sanontakin. Monesti sitä ryhdytään saunan lämmitykseen vasta iltasella, kaikkien toimien perään, mutta kokeilkaapa aamusaunaa.  Ah, aamusauna se virkistää ja korkkaa mukavan, rennon viikonlopun.

Amerikasta rantautunut "musta perjantai" saa ihmiset taas ostohysteriaan.  Tiesittekö muuten mistä nimitys ”Black Friday” tulee?  Noin 50 vuotta sitten alettiin kuulemma kiitospäivän jälkeistä päivää kutsua mustaksi, johtuen vilkkaasta liikenteestä, mikä työllisti poliisia Philadelphiassa. Merkitys on myös yhdistetty kirjanpidossa käytettäviin väreihin. Punainen on tappiollinen väri ja mustalla kirjataan voitollinen tulos. Tänään siis todennäköisesti kaupankäynti menee mustalle. Näen punaista pelkästä ajatuksesta, että rynnistäisin jonkin yksittäisen alennuksen perään tuonne loskaan ja ruuhkaan. No, se on todennäköisesti minun tappioni - menee takuulla joku hyvä heräteosto sivu suun. Vietän mustan päivän kotona.

Tiedätte varmaan sen tunteen kun aamulla herätessä tajuaa kaiken menevän pieleen. Se alkaa jo pienillä merkeillä - esimerkiksi peilistä kuvastuu kirjaimellisesti pahin mahdollinen "bad hair" juuri silloin kun olisi kiire. Edellisenä iltana tuli käytyä saunassa ja menit tukka hivenen kosteana nukkumaan tai sitten tukka on muuten vaan sutussa yön jäljiltä (mikä on hyvin kummallista). Joinain päivinä se vaan on niin, eikä siinä ole edes mitään logiikkaa. En tiedä mitä yöllä on tapahtunut kun aamulla tulos on "very bad hair", mutta se ei hevillä asetu. Jos käytän harjaa, tilanne vain pahenee. Ainoa keino on kastella kuontalo kokonaan ja asetella se sitten uomiinsa. Toinen vaihtoehto on pistää pipo päähän ja pitää se päässä koko päivän. Nyt tulee tunnustus - en muuten ole vielä koskaan herännyt niin, etteikö minulla olisi jonkin asteinen bad hair look.

Muusikolle kuulo on äärimmäisen tärkeä työväline ja sitä haluaisi varjella. Tosin se työ myös tärvelee kuuloa. Melu väsyttää ja vastapainoksi on saatava säännöllisesti hiljaisuutta. Törmäsin juuri lehtijuttuun, missä kerrottiin elokuvateattereiden korkeasta äänenvolyymista, vaikka Suomessa ääniraidat kuulemma soitetaankin hiljaisemmalla tasolla kuin mitä tuotantoyhtiöt suosittelevat. Silti desibelit nousevat helposti yli sadan ja kipukynnys tulee yleisen määritelmän mukaan vastaan 125ssä desibelissä. Oma elokuvissa käynti on vähentynyt juuri siksi, että en tahdo sietää sitä mökää ilman korvatulppia. Kaikkeen tietysti tottuu ja sietokyky nousee, mutta juuri siinä piilee vaaran paikka. Melusaastetta on joka puolella ja usein aivan liikaa myös kotona. Meluisan kuoroillan päätteeksi(anteeksi laulajat) sitä kaipaa aina hetken hiljaisuutta. Hiljaiset äänet ovat usein niitä kaikkein kauneimpia ja puhuttelevimpia. Tiedätkö miltä kuulostaa lumisade?

Asioiden hoito ei ole aina ihan mutkatonta. Kun esimerkiksi nettiyhteyteen tulee vika, mihin otat yhteyttä ja millä? Ongelma ei aina hoidu menemällä paikan päälle palveluntarjoajan asiakaspisteeseen. Otetaanpa asioiden hoitumattomuudesta vielä toinen kokemus. Soitin taannoin erään viraston kalliiseen palvelunumeroon ja sitkeällä jonotuksella pääsin läpi. Asiantuntija toisessa päässä ei tiennyt juuri minun kysymistäni asioista mitään - ei ainoastakaan. Jokaisen kysymykseni kohdalla hän totesi, että olisi pitänyt soittaa johonkin toiseen palvelunumeroon. Lopulta minulla oli kolme eri palvelunumeroa kolmelle eri kysymykselle. Laskin niiden olevan liian kalliita kysymyksiä - varsinkin kun olin jo ne kertaalleen esittänyt ja minuuttitaksa nakutti asiantuntijan pähkiessä kenelle minun oikeastaan pitäisikään soittaa. "Voithan katsoa vielä netistä", oli yksi vaihtoehto. Kyllä, olin katsonut netistä ja löytänyt kyseisen palvelunumeron sieltä. Entäpä jos en omistaisi konetta ja netti

Aivolepo onkin oivallinen puheenaihe heti alkuviikosta, kun kaikki ovat terhakkaina työn touhussa, hyvin levätyn viikonlopun jäljiltä. Kokonainen toimelias viikko on vielä edessä! Ihmisen aivot kuitenkin tarvitsevat säännöllisiä lepohetkiä pitkin päivää, kuulemma jopa kahden tunnin välein. Mutta mikä sitten lepuuttaa aivoja ja pystyykö niitä säätämään kolmeksikaan minuutiksi täysin nollille? Ei varmasti pysty, sillä aivot keksivät jotain touhua koko ajan, jopa nukkuessa. Yritäpä sysätä jokin asia sivuun, niin taustalta nousee tilalle lukuisa joukko uusia. Joskus on kuitenkin hyvä olla hetki itsekseen ja antaa aivojen viedä sinne, minne ne itse haluavat - jopa maanantaina ja ronskisti keskellä työpäivää. Toivottavasti työpaikaltasi löytyy ikkuna, mistä näkyy metsää, puistoa tai edes pala taivasta. Siinä sitä parasta aivolepoa. Mukavia tuijottelutuokioita ja mukavaa aivolepomaanantaita!

Tuleviin talviolympialaisiin ei ole enää pitkä matka. Tällä hetkellä urheilijat valmistautuvat ja kisaavat ankarasti edustuspaikoista. Kunto yritetään ajoittaa oikein, välineitä testataan, asetetaan odotuksia  ja ennakkotavoitteita. Syytä on valmistella myös ne kootut selitykset siltä varalta, ettei kaikki menekään aivan suunnitelmien ja odotusten mukaan... kun edessä on maan häpeä ja media, sekä Suomen kansa lyttäävät urheilijapolon suorituksineen maan rakoon. Sinne katosivat valmennusrahat ja sponsorit - vaikka toiselta puolen maapalloa piti tullaa mainetta, kunniaa ja omakotitalon perustukset, tai ainakin tontti.

Kaikki tietävät, mitä sanonta "dagen efter" tarkoittaa. Viisikymppiselle se on kuitenkin aivan jotain muuta kuin kaksikymppiselle. Ennen dagen efteristä toipui muutamassa tunnissa, kun nykyään siihen tarvitaan miltei kokonainen viikko. Ennen tuohon dagen efteriin tarvittiin runsaasti riekkumista, mutta nykyään ei tarvita kuin edellisen illan ylensyönti tai liian pitkää valvomista (eli nukkumaan onkin menty vasta klo 21.00 jälkeen) tai 1-2 lasia viiniä (päivän sietokyvystä riippuen) tai kupillinen kahvia klo 17.00 jälkeen tai jatkuva pissahätä, mikä herättelee pitkin yötä. Siitäkin huolimatta, dagen efter tunnelma on jotenkin rennompi ja mukavampi kuin efter dagen tunnelma.

Räjähtävää nopeutta - sitä tunsin heti aamusta, kun olin ajaa ketun yli. Pimeän asfaltin kaksi nopeaa sankaria... kettu ja minä. Minä ehdin jarruttaa viime tingassa ja tehdä väistöliikkeen. Kettu puolestaan livahti niin salamana tien yli, etteivät peräpää ja häntä meinanneet pysyä matkassa. Me molemmat säikähdimme varmasti yhtä paljon. Pyörtyikö kettu tien ylitettyään - en tiedä, mutta minun sydämeni oli pyörähtää ympäri. Yleensä olen aamuisin melko verkkainen, mutta päivän mittaan nopeus sitten kasvaa sillä seurauksella, että olen aivan liian nopea jopa itselleni. Kun reaktionopeus näyttää tänä aamuna tältä, niin tiedossa voi olla hyvinkin rivakka päivä... tai sitten kaikki tapahtuukin tänään nurin päin ja hidastun kohti iltapäivää.

Lähialueelta on aina silloin tällöin jonkun kissa kadoksissa ja sitä etsitään tunnistekuvien kera. No - meiltä katosi jänö. Tuntomerkit (kuvakin löytyy); nyt jo varmaan harmaantunut, utelias ja vilkas, melko kookas, pomppii tasaisesti. Otus on yleensä majoittunut talveksi meidän päätyyn, isohkon puskan ja lumen muodostamaan onkaloon. Kevättalvella se nuoleksii jäätä jalosireenin alla ja retkeilee lähikallioilla. Usein se vain tuumailee tuossa pihassa. Vaan nyt ei näy. Yhdet jäljet kulkivat ensilumen pintaa, mutta siinä kaikki. Havainnot jänöstä tähän blogiin - yritämme saada sen takaisin kotiin.

Kotikaupungissa on menossa melkoinen rakentamisvimma. Puut ja puistot saavat väistyä - surullista. Välillä ihmettelen, että mistä esimerkiksi ne kaikki ihmiset tulevat niihin kerrostaloihin. Tunneli pilasi siinä suuaukoilla asuvien elämän ja ratikka ei helpota kulkemista ainakaan omalla asuinalueellani. Tulevaisuudessa en ehkä pääsekään enää suoraan keskustaan, vaan joudun todennäköisesti vaihtamaan puolessa matkassa bussista ratikkaan. Matka siis hankaloituu, mutta vastaavasti tietysti joidenkin elämä helpottuu. Tässä ihan liepeilläkin huomaa, kuinka kaikki liikenevä tila otetaan käyttöön, vaikka pientaloasumisesta onkin kyse. Uudet tontit ovat sellaisia, ettei nurmikkoa juurikaan ole leikattavaksi ja talojen seinät ovat niin liki, ettei väliin takuulla jää sitä suositeltua kahdeksaa metriä. No niin - valitusvirreksihän tämä sitten meni. Omista ikkunoista näkyy onneksi ainakin vielä metsä, punatulkut käväisivät juuri etupihan pihlajassa ja kaikenlaista ötökkää on vieraillut takapiha

Millä ehkäiset flunssan? Tuoreen ja sitkeän kokemuksen jälkeen voin sanoa - et loppujen lopuksi millään. Se tulee jos on tullakseen. Yksi aivastus lähelläsi ja se saattoi olla siinä. Flunssarokotetta en ole ottanut sen jälkeen kun totesin joka kerta saavani siitä karmean taudin. Rokote ei edes suojaa kaikilta flunssapöpöiltä. Vanhuksille ja korkean riskin omaaville rokote saattaa kuitenkin olla pienempi paha kuin itse tauti. Vanha viisaus sanoo, että ihmisen tulisi aika ajoin sairastaa jokin pieni lenssu, sillä se antaa parhaan suojan ja vastustuskyvyn. Hyvä suoja on myös huolehtia käsien pesusta. Ärsyttävää on se, kun ihmiset aivastelevat ja yskivät suoraan päin, peittämättä suutaan. Siihen on vaikea varautua. Sinkit, vitamiinit ja muut voivat toki kohentaa vastustuskykyä, mutta eivät ole vankka muuri flunssaa vastaan. Pitäisikö pysyä vaan neljän seinän sisällä? Ei taida auttaa sekään - vastustuskyky heikkenee, jos ei altistu millekään. Mitäs menin elvistelemään, etten ole flunssaa

Isäinpäivä on vietetty, arki on palannut, kahvi on löytänyt oikeaan osoitteeseen ja aamu käynnistynyt. Havaitsin jutun autojen turvajärjestelmästä nimeltä eCall ja jotenkin mutkan kautta päädyin siitä pohtimaan navigaattoria. Tuon eCall järjestelmän kehittely on kestänyt 18 vuotta ja nyt kun se olisi mahdollista ottaa käyttöön, se onkin jo vanhentunut. Tekniikka menee vauhdilla eteenpäin ja samaan aikaan se myös jää koko ajan jälkeen. Itselläni on vain muutama kokemus navigaattoreista ja ne ovat valitettavasti huonoja kokemuksia. Ehkä on ollut käytössä huono laite tai huonot kartat, mutta tuloksena on ollut erittäin mutkikkaat ja älyttömät reitit tai sitten reittiä ei ole löytynyt ollenkaan. Niin... herää tietysti kysymys, missä kummassa olen liikkunut. Enkä voi kuitenkaan täysin tyrmätä navigointilaitteita, sillä nykyisellä puhelimella "hätätilanavigointi" on toistaiseksi toiminut kohtuullisesti. Silti luotan enemmän paperiseen karttaversioon, missä näkee yhdellä silmäyks

Tällä viikolla olen törmännyt uutisiin susista ja uutisiin suomalaisten lainkuuliaisuudesta. Suomi on sääntöjen luvattu maa ja täällä noudatetaan niitä, olivatpa ne kuinka hölmöjä hyvänsä. Eduskunnassa ollaan yhtä mieltä siitä, ettei niitä kelloja enää pitäisi siirrellä, mutta minkä teet kun eu-direktiivi määrää toisin. Muistatteko kun aikoinaan Bryssel älähti susien kaatoluvista ja vain siitä syystä, että esimerkiksi Saksassa oli niitä liian vähän. No - olisi pitänyt varmaan lastata sudet rekkaan ja lähettää heille muutama. Ei, en halua tyystin eroon susista - ne kuuluvat Suomen luontoon yhtä lailla kuin oravat ja linnutkin. Ja kyllä, minulle on yhden tekevää onko kurkku käyrä vai suora, kunhan on kotimaista ja mieluiten luomua. Susipolitiikka ja susi politiikka suksikoon kuuseen.

Tampereella tehdään ainutlaatuinen hajukoe, kun tutkijat siirtävät tuoksuja digitalisesti paikasta toiseen. Skeptikoille tiedoksi, että tämä tarina on tosi ja kyseessä on ensimmäinen testi koko maailmassa. Tuoksu digitalisoidaan yliopistolla ja tuotetaan ulos Tampere-talolla... toivottavasti väliin ei pääse mitään epämiellyttävää ja tuoksu tulee ulos suunnitellussa muodossa. Tähän siirtoon kuluu minuutti, mikä on vähän kauemmin kuin meillä kahvin tuoksun siirtymiseen kuluva aika (tosin matka keittiöstä makuuhuoneeseen ei ole kovin pitkä). Kuinka kauan mahtaa vielä mennä siihen kun yritetään siirtää materiaa tai kuten tieteiselokuvissa - kokonaisia elollisia olentoja? Joskus kyllä toivoisin voivani siirtyä hieman nopeammin paikasta toiseen, mutta en suostuisi testihenkilöksi - olisi ikävää havaita siirtyneensä vain osittain. Onnea vaan testaajille ja mikäli tuoksu päätyy johonkin pilveen, on mukava tietää, että bittiavaruus tuoksuu hyvältä.

Thomas Carlyle on sanonut: "Ihminen, jolla ei ole päämäärää, on kuin laiva ilman peräsintä". Tavoite sanaa käytetään usein päämäärän synonyymina, mutta näen niissä eron. Päämäärä kuulostaa paljon lopullisemmalta, kun taas tavoitteessa on pieni sauma väljyyteen. Mikä ylipäätään on päämäärä, mitä kannattaa tavoitella? Päästäkseen niin pitkälle, joutuu ehkä asettamaan matkalle välietappeja. Laiva on varmasti pulassa ilman peräsintä, mutta ei välttämättä uppoamassa. Mikäli tuijottaa vaan päämäärää, ei ehkä näe mitään muuta, mitä matkalle osuu. Ehkä joskus kannattaa hetken vaan lipua ja antaa tuulen viedä - voi olla, että löytyykin jokin mielenkiintoisempi päämäärä. Entä sitten kun  on siellä päämäärässä? Täytyykö etsiä uusi vai oliko se sitten siinä... kun kerran päämäärä on saavutettu. Ehkä kallistun kuitenkin niihin tavoitteisiin ja välietappeihin - ainakin tässä keskeneräisessä elämässä.

Tintti pisti kaikkensa peliin saadakseen Krokon puhumaan - meni monen monta strippiä, eikä mitään tapahtunut. Yhden yönkin se vietti Krokon vierellä. Olen tänään kuin Kroko, ei minulla ole juuri nyt mitään sanottavaa. Aurinko paistaa, eikä flunssa poistu näköpiiristä. Kun ei ole mitään tähdellistä kerrottavaa, on kai viisainta olla hiljaa. Eikä juuri nyt ole edes juttukaveria kotona. Mitäs minä tälle koneellekaan juttelemaan.

Aika huolestuttava uutinen on se, että tavalliset kuntoilijatkin käyttävät doping-aineita. Eikä siinä vielä kaikki - aineita käytetään sekaisin, mukana on myös alkoholi ja kaiken seurauksena lisääntyneet psyykkiset ongelmat, joihin ei enää välttämättä nykyinen hoito pure. Doping on aivan sama asia kuin huumeet. Ongelman syy ei mielestäni ole pelkästään syrjäytyminen, mikä usein nousee esille asiasta puhuttaessa. Onhan siinä alkuasetelmassa jo jotain kieroutunutta, mikäli se kuntoilu itsessään ei riitä tuottamaan tarpeeksi mielihyvää. Kaikki aineiden käyttäjät eivät ole automaattisesti syrjäytyneitä - eivät lähelläkään sitä. Sohaisenpa asiaa vielä toiselta kulmalta. En ole koskaan ymmärtänyt taiteilijoita, jotka tarvitsevat "pillereitä" ramppikuumeeseen, eli esiintymisjännitykseen. Ongelmaan pitäisi löytyä jokin muu kuin kemiallinen ratkaisu. Mikäli sellaista ei löydy, ei taiteilijan paikka ehkä olekaan lavalla vaan jossain muualla - opettajana, tm. Kyse on ihan samasta asi

En ole mitenkään huonolla tuulella tai pahalla päällä tällä hetkellä, vaikka yö ja aamu menikin vähän pommiin. Mikäli viikko alkaa huonosti, siinä on kyllä heti sauma äksyilyyn ja ärinään pidemmäksikin aikaa. Useimmiten huomaan huonotuulisuuden johtuvan väsymyksestä, turhasta kiireestä tai kun on vähän kipeä jostain. Toisten tekemiset tai tekemättä jättämiset voivat myös hiertää ruuvin kireälle ja täytyy myöntää, että niin käy kyllä omien tekemisien tai tekemättömyyksienkin kanssa. Milläpä sitten olla levittämättä sitä ärtymystä ympäristöön ja millä loiventaa omaa mielialaa? Mikä oikeastaan on niin ärsyttävää, että sillä kannattaa pilata kokonainen päivä, edes muutama tunti? Turhasta ei kannattaisi ottaa sen suuremmin pulttia. Ärtymyksen energia kannattaisi purkaa johonkin hyödylliseen (siivota varasto, tm.) ja yrittää sen jälkeen palkita itsensä, ehkä myös lähipiirinsä. Kaikkein paras lääke ärtymykseen on tiedostaa mistä ja miksi se tulee. Sen jälkeen voi yrittää hoitaa asiat parhai

Pyhäpäivänä ei sovi paljon ahkeroida, mutta puutarhaa täytyy vähän saatella talviunille, nyt kun on lauhempaa. Lumi tuli niin yllättäen, että perennapenkit, ym. jäivät siivoamatta. Siellä töröttää hajuvatun ja jonkin muun kasvin (minkä nimeä en muista) piipat kohti taivasta. Minä en uskalla osallistua näihin toimiin ilman tarkkaa valvontaa - kävisi kuten Tintille yläpuolella. Omat toimeni on jo tältä vuodelta pitkälti hoidettu... eli etanat, pienet kivipuuhat, reunukset ja aitaukset, sekä haravointi. Aion kuitenkin pian kulkeutua tuonne takapihalle kysymään, josko minusta olisi jotain hyötyä... voin vaikka pidellä ämpäriä. Levollista pyhäinpäivää.

Tulipa taas todistettua, ettei ennen aamukahvia mikään toimi, ei edes kieli taivu. Lueskelin lehteä ja hörpin ensimmäisiä siemauksia sumpista, eikä siinä vaiheessa kannattaisi vielä yrittää keskustella fiksusti. Päädyin kuitenkin kommentoimaan puolisolle yhtä artikkelia ja sanat menivät ihan solmuun; ihmisoikeudesta tuli ihmisloikkaus ja sterilisaatiosta sterilaatio. Aikani siinä sönkkäsin, mutta ei onnistunut toisella, eikä oikein kolmannellakaan yrittämällä. Kikatuskohtauksen päätteeksi puoliso vain totesi: "juopa kuule vaan se kahvi". Tämä aivotoiminnan nyrjähdys vain osoittaa, että päivään pitäisi aina laskeutua loivasti. Ja kyllä - suomen kieli on vaikeaa!

En yhtään väheksy johtavissa asemissa olevien taakkaa tai ansioita - vastuusta ja työmäärästä kuuluu saada kohtuullinen korvaus. Sitä kohtuullisuutta vaan joskus hämmästelen. Onko oikeudenmukaista, että johtohenkilöstö palkitaan bonuksilla ja varsinaiset "raatajat" saavat vastaavassa tilanteessa vaan jonkin näennäisen "kiitoksen" panoksestaan? Moni tärkeä ja raskas, mutta vähemmän arvostettu työ tulisi huomioida ja palkita paremmin. Tasa-arvo ei edelleenkään toteudu työelämässä. Väitän, että johtavassa asemassa oleva pystyy useimmiten vaikuttamaan palkkionsa suuruuteen, toisin kuin se ns. tavallinen työntekijä. Entäpä naiset? Eniten tienaavien lista on yhä kovin miesvoittoinen, vaikka naiset näkyvät nykyään työelämässä aivan yhtä paljon kuin miehetkin. Olen valitettavasti itsekin törmännyt työelämän sukupuolirasismiin. Kaikkensa antavat, uhrautuvat työn sankarit eivät saa minulta kuitenkaan yhtään sen korkeampia pisteitä, kuin se johtoporraskaan. Ihminen ei määri

Tänään pitäisi varmaan kirjoittaa jotain verotukseen liittyvää, koska verotiedot tulivat julki...mutta kun Tintit pohtivat edelleen lentoturvallisuuteen liittyviä asioita, niin minkäs teet. Mikäli joku on kiinnostunut Tinttilän verotuskäytännöistä, niin katsokaapa ensimmäinen blogikirjoitukseni; Käsittämätöntä. Sieltä löytyy asiaa sivuava strippi. No niin, siihen lentoasiaan siis. Mikäli olette kuunnelleet koneessa stuertin tai lentoemännän selvitystä poistumisteistä, ym. niin tiedätte, että istuimen alta löytyy pelastusliivit. Ne ovat tarpeen, mikäli joudutaan tekemään pakkolasku mereen. En kuitenkaan voi sille mitään, että se on aina hieman huvittanut minua. Tuntisin ehkä enemmän turvallisuutta niistä laskuvarjoista, vaikka en osaisikaan moista käyttää. Lentokoneen parhaat turvatekijät ovat taitava henkilökunta, toimiva kone ja suopea sää. Aamun liukkaiden ja liikenneruuhkien jälkeen joudun toteamaan, ettei täällä maan kamaralla ole yhtään sen turvallisempaa.