Dopingia ja huumeita

Aika huolestuttava uutinen on se, että tavalliset kuntoilijatkin käyttävät doping-aineita. Eikä siinä vielä kaikki - aineita käytetään sekaisin, mukana on myös alkoholi ja kaiken seurauksena lisääntyneet psyykkiset ongelmat, joihin ei enää välttämättä nykyinen hoito pure. Doping on aivan sama asia kuin huumeet. Ongelman syy ei mielestäni ole pelkästään syrjäytyminen, mikä usein nousee esille asiasta puhuttaessa. Onhan siinä alkuasetelmassa jo jotain kieroutunutta, mikäli se kuntoilu itsessään ei riitä tuottamaan tarpeeksi mielihyvää. Kaikki aineiden käyttäjät eivät ole automaattisesti syrjäytyneitä - eivät lähelläkään sitä.
Sohaisenpa asiaa vielä toiselta kulmalta. En ole koskaan ymmärtänyt taiteilijoita, jotka tarvitsevat "pillereitä" ramppikuumeeseen, eli esiintymisjännitykseen. Ongelmaan pitäisi löytyä jokin muu kuin kemiallinen ratkaisu. Mikäli sellaista ei löydy, ei taiteilijan paikka ehkä olekaan lavalla vaan jossain muualla - opettajana, tm. Kyse on ihan samasta asiasta kuin urheilussa. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että doping tulisi sallia ja samaa puhutaan esimerkiksi kannabiksesta. No - löytyyhän noita pään sekoittavia aineita ihan tuolta luonnon helmasta, mutta miksi se pää pitää saada sekaisin? Eikö elämä niminen huume itsessään riitä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Punamullo ja merikrotti

Hyvä johtaminen?