Muutto-operaatio

Eilinen päivä meni muuton merkeissä - äiti piti saada tavaroineen Riihimäeltä Turkuun. Operaation rankimman osuuden, eli tavaran roudauksen, auton pakkaamisen ja purkamisen hoiti ansiokkaasti siskon perhe. Pakkaus- ja muonitusjoukot päivittelivät sitä, miten kaikki mahtuu ja kuinka paljon yleensä ihmiselle kertyy tavaraa. Homma on hoidettu, mutta toisessa päässä menee tovi ennen kuin kaikki on paikoillaan, tai edes löytyvät. Muuttaminen on yksi elämän stressaavimpia asioita.

Tulee mieleen omat muutot. Opiskelupaikkakunnalle mukaan lähti ensin vain matkalaukku. Piakkoin perästä sänky ja pöytä, pari mukia, lautasta, ym. välttämätöntä. Se oli helppo homma. Tavaran määrä kasvoi opintojen jälkeen ja lopulta Kuopiosta Tampereelle muuttaessa piti jo vuokrata suurin mahdollinen pakettiauto, mitä pystyin ajamaan. Sen lisäksi vanha Volvoni oli tumpattu aivan täyteen. Olin körötellyt postin vanhalla vuokrapakulla vasta kolmisen kymmentä kilometriä kun se hyytyi ensimmäiseen ylämäkeen ja selvisi lopuistakin kilometreistä vain vaivoin perille. Illan suussa, kun lasti oli purettu, piti vielä ajaa takasin palauttamaan auto ja ajaa sitten yötä myöten Volvo Tampereelle. Ystävän kanssa hoilattiin ankarasti ja epävireisesti koko matka, että pysyttiin hereillä.

Viimeisin muutto oli lokakuussa 2012, jolloin piti yhdistää kaksi kämppää. Pakkaamiseen varauduttiin miltei puolen vuoden ajanjaksolla. Käsi oli leikkauksen jälkeen paketissa ja pitkään toipilaana, joten homma oli hidasta. Viinilaatikoita, minkä kylkeen oli vasurilla harakanvarpain kirjattu niiden sisältö, kertyi melkoinen määrä. Pelkästään kirjalaatikoita oli runsaat neljäkymmentä. Kolme kättä sai kuitenkin apuja ystäviltä ja muutto hoitui yhdessä päivässä.

Muutto pistää yleensä tekemään inventaariota tavaroista. Silloin viimeistään huomaa, kuinka paljon turhaa kamaa ihminen kerää ympärilleen. Sitä turhaa tulee vielä muutettuakin. Nyt muuten lähtee meikäläisen nurkista kaikki sellainen, mihin en ole pariin vuoteen koskenut.