Joulusaldo

Joulu on vielä kesken, mutta nyt jo voi sanoa, että saldo on kaikella tapaa plussan puolella. Tonttu on ollut antelias ja jättänyt kuusen alle runsaasti lahjoja, ruokaa oli tänäkin vuonna piirun päälle liikaa, suklaat on miltei syömättä ja tunnelmaa riittää yhä. Olisivatpa kaikki yhtä onnekkaita, mutta niin ei uutisista päätellen valitettavasti ole tänäkään jouluna.

Onko väärin olla ajattelematta niitä murheita, mitä ympäröivässä maailmassa riittää? Ei - sillä ne eivät lopu murehtimalla, eikä maailma pelastu. Siksi en tämän enempää paneudu surkeuksiin.

Se pitää kyllä kertoa, että draamaa oli täälläkin kun autosta katosi kytkin jouluaaton kotimatkalla. Onneksi oli "enkeleitä matkassa" ja meno tyssäsi vasta moottoritien ylärampilla, juuri ennen risteystä, eikä kotiin ollut kuin reilu pari kilometriä. Tänään siis liikutaan vain omin jaloin kotipihan tuntumissa - ei tarvitse lähteä mihinkään.... kun ei voi.

Päivä alkaa jälleen pidentyä ja auringonkin piti näyttäytyä, mutta nyt sataa hiljalleen jotain lumen näköistä ja pilvet peittävät taivaan. Aivan oivallinen hetki siis vetäytyä kuusen katveeseen kirjojen ja suklaan kera ja kasvatella joulusaldoa.... sen myötä jotain muutakin. Lämmintä joulun jatkoa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Punamullo ja merikrotti

Hyvä johtaminen?