Pyhiä ja vähemmän pyhiä ajatuksia.

Täällä sitä on oltu ihan hissukseen sen jälkeen kun puoliso kotiutui sairaalasta polven tekonivelleikkauksesta. Toipuminen vie aikansa ja nyt eletään hidasta elämää, olipa arki tai pyhä.

Eilen tuli muisteltua Pyhän Henrikin päivää kahdeksan vuotta sitten. Olimme silloin kuoron kanssa edustusmatkalla Roomassa ja Vatikaanissa, yhdessä Suomen ekumeenisen delegaation kanssa. Se oli huikea reissu ja täynnä kokemuksia, mitä ei normaalisti, eikä toiste varmasti koskaan eteen tule. Mikään huvimatka se ei meikäläiselle ollut - ei tosin kuorollekaan - mutta ehkä urani merkittävimpiä reissuja tähän asti. Joka päivä tärkeitä esiintymisiä, edustamista ja kaiken päälle vielä merkittävän musiikkifestivaalin avauskonsertin johtaminen... ne kaikki ovat toki jääneet pysyvästi mieleen. Oli siellä aikaa myös pysähtyä nautiskelemaan tunnelmista, historiasta, ruuasta ja ystävien seurasta. Katolinen kirkko ei saa minulta varauksetonta kunnioitusta, mutta arvostan sitä pyhyyden tunnetta, mikä huokui vastaan mm. kirkkorakennuksissa. Meillä kun näyttää siltä, että kirkoista pyritään tekemään olohuoneita ja markkinapaikkoja "kohtaamisen" varjolla. Kirkoistamme saa pian etsimällä etsiä pyhyyden tunnetta. Kahviloita ja kohtaamispaikkoja löytyisi kyllä ihan tarpeeksi muualtakin. Minä en ainakaan hae kirkosta kahvilatunnelmaa, jos nyt enää mitään muutakaan. No, enpä jaksa enempää kirkollisista asioista - koen vain turhautuvani ja etääntyväni entisestään ja alan kaivata Roomaan.

Tässä hitaassa viikonlopussa on seurattu takapihan vipellystä; kengurun kokoista rusakkoa, joka on uuden vuoden aatosta lähtien tullut kellon tarkasti 21.17, mustarastasta ja muita siivekkäitä, pienen pientä metsähiirtä ja kaiken yllä vaanivaa haukkaa. Lumitöitä olen tehnyt vain välttämättömän; portaat, polku takapihalla ja reitti etupihalta postilaatikolle. Kaikki portinpieliin kuseksivat koirat ja varsinkin niiden välinpitämättömät, piittaamattomat omistajat saavat kahlata hangessa - en enää lanaa heille leveää polkua. Meidän koira ei koskaan saanut ruikkia toisten pihapolulle tai portille, mutta se oli ja sen omistajatkin ovat siitä fiksummasta päästä populaa.

Tässä tämä pyhä lipuu kohti arkea. Menen ulkoiluttamaan jalkapuolen puolisoni ja nautin sitten lasillisen punaviiniä sinistyvän hetken kera.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aamusauna

Suuret ja vahvat voittavat