Elän toivossa, että viikonloppuna ruoka taas maistuu ja perunamuusidieetti alkaisi olla ohi. Ajattelin kokkailla jotain italialaista, hyvän punaviinin seuraksi. Kaivoin esiin "200 italian herkkua" ja vesi herahti kielelle heti ensimmäisillä sivuilla. Mutta mikä kumma on punamullo salsa verden kera tai paahdettu merikrotti? Pakko katsoa googlesta ihan kuvan kera... ja olipas muuten niin ikävän näköinen kala, varsinkin se merikrotti, että siinä meni ruokahalu. Ehkä kuitenkin kasvispastaa, munakoisovuokaa tai pelkkä salsa verde. Luen kyllä innolla ohjeita, mutta niiden noudattaminen onkin sitten toinen juttu - ajaudun usein enemmän tai vähemmän sivuraiteille ja päädyn pistämään omiani (varsinkin jos kyseessä on jokin merikrotin kaltainen kuvatus). Luovuutta ei voi kahlita edes ruuanlaitossa. Kuinka italialainen tuo menu lopulta viikonloppuna oikeasti on, se jää nähtäväksi. Voi olla, että se on a la Kirsi italialaisella twistillä ja Italiasta muistuttaa vaan...
Eilinen päivä meni muuton merkeissä - äiti piti saada tavaroineen Riihimäeltä Turkuun. Operaation rankimman osuuden, eli tavaran roudauksen, auton pakkaamisen ja purkamisen hoiti ansiokkaasti siskon perhe. Pakkaus- ja muonitusjoukot päivittelivät sitä, miten kaikki mahtuu ja kuinka paljon yleensä ihmiselle kertyy tavaraa. Homma on hoidettu, mutta toisessa päässä menee tovi ennen kuin kaikki on paikoillaan, tai edes löytyvät. Muuttaminen on yksi elämän stressaavimpia asioita. Tulee mieleen omat muutot. Opiskelupaikkakunnalle mukaan lähti ensin vain matkalaukku. Piakkoin perästä sänky ja pöytä, pari mukia, lautasta, ym. välttämätöntä. Se oli helppo homma. Tavaran määrä kasvoi opintojen jälkeen ja lopulta Kuopiosta Tampereelle muuttaessa piti jo vuokrata suurin mahdollinen pakettiauto, mitä pystyin ajamaan. Sen lisäksi vanha Volvoni oli tumpattu aivan täyteen. Olin körötellyt postin vanhalla vuokrapakulla vasta kolmisen kymmentä kilometriä kun se hyytyi ensimmä...
Näin juhlapyhien jälkeen ajattelin jatkaa vielä kirkollisella teemalla. Olen tehnyt pitkän uran kirkon töissä, mutta siitä huolimatta minäkin aika ajoin pohdin vakavasti kannattaako kuulua kirkkoon vai ei. Kokemusta on muistakin työpaikoista ja joudun valitettavasti toteamaan, ettei kirkko ole ollut suinkaan se paras työnantaja, vaikka niin voisi luulla. Jatkossa pohdin valintaani seurakuntalaisen näkökulmasta, mutta häiriötekijän näkökulmaan tuo se tosiasia, että olen nähnyt toimintaa ihan liian läheltä. Niin kuin kaikissa yhteisöissä, on kirkossakin omat hyvät ja huonot puolensa. Arvostan suuresti diakoniatyöntekijöitä ja diakoniatyötä. Se on mielestäni yksi syy, miksi kannattaisi kuulua kirkkoon. Kirkko pyrkii myös huomioimaan kaikki lapsista vanhuksiin. Musiikki on tietysti erityisen lähellä sydäntäni, mutta kirkko saisi kyllä enemmän kiinnittää huomiota arvokkaan kirkkomusiikkiperinteen säilyttämiseen ja musiikin ammattilaisten kiinnostukseen pysyä kirkon le...
Kommentit
Lähetä kommentti