Kuorolaulua

Tänään on edessä useamman tunnin sessio kuorolaulua. Kuorossa laulaminen on tutkimusten mukaan terveellistä puuhaa ja kuorolaulua harrastavat elävät pitkään. Laulu hoitaa niin mieltä kuin ruumista. Aivot ja lihaksisto saavat töitä ja kaiken päälle tulee vielä mukavat sosiaaliset suhteet ja yhdessä tekemisen ilo. Kaiken kärsimyksen voi huoletta kaataa kuoronjohtajan niskaan, sillä se on hänen tehtävänsä.

Saako kuoronjohtaja tästä mitään iloa? Kyllä - aivot ja lihaksisto saavat töitä kun alati pitää miettiä uusia keinoja saada oppi perille, polkea jalkaa, paukuttaa pianoa ja heilutella käsiä. Sosiaaliset suhteet ja yhdessä tekemisen ilo vaikuttavat myös kuoronjohtajaan positiivisesti, lukuun ottamatta sitä hetkeä kun koko kuoro viis veisaa kuoronjohtajan opeista ja päättää pälättää kesken harjoituksen jotain ihan muuta, tyystin asian vierestä. Sivuraiteetkin kuuluvat kuitenkin kuorolaulun sosiaaliseen puoleen ja niille raiteille eksyy joskus myös johtaja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Punamullo ja merikrotti

Kun uni ei tule