Ärtymystä ja ärhentelyä

En ole kovin taipuvainen alavireisyyteen, eikä pinna napsahda helposti, mutta sitten kun napsahtaa niin paukkuu yleensä kunnolla. Usein siihen tarvitaan pitkällinen venytys ja valtava ärsytys, mutta joskus se on vaan monen päällekkäisen jutun summa. Useamman päivän kolotus ja jomotus, ehkä huonosti nukuttuja öitä ja asioiden junnaaminen ja takkuaminen - siinäpä sopiva resepti alavireisyyteen ja lopulta ärhennyksen aikaansaamiseksi. Ei se mitään, joskus täytyykin ärsyyntyä ja tuulettaa pääkoppaansa, mutta turhanpäiväinen turhautuminen turhaannuttaa vaan entisestään ja kierrettä on vaikea saada poikki. Pienetkin vastoinkäymiset alkavat tuntua suurilta, eikä mikään enää tunnu onnistuvan - valot on sammutettu. Vaikka olisi vihainen vain itselleen, se leviää vääjäämättä myös ympäristöön. Sijaiskärsijäksi riittää lopulta vaikkapa pölynimuri, jos ketään muita ei ole sopivasti lähettyvillä. Tovi siinä myllerryksessä sitten menee - ehkä jopa päivä tai kaksi, ei onneksi pidempään.

Voi älyttömyys! Mikä siinä on, ettei asioita osaa useinkaan heti laittaa oikeaan mittakaavaan? Lähtisi nyt vaikka yksinkertaisesti siitä, että on elossa. Kolotuksille ja jomotuksille ei aina voi mitään ja väsymys altistaa kaikenlaisille epäonnistumisille. Kannattaako silloin painaa väkisin menemään? Ehkä ei, mutta ei myöskään alistua alavireisyydelle ja jäädä paikoilleen odottamaan parempia aikoja. Jos ei voi muuttaa kaikkia olosuhteita, pitää pyrkiä tekemään niistä edes siedettäviä. Sen jälkeen voisi yrittää kehua itseään - ehkä muitakin -  niistä asioista, mistä on selviytynyt.

Kuulostaa kovin dramaattiselta. Siellä ärtymyksen huipulla se sitä onkin, mutta loivenee heti kun asiaa pirstoo pienemmiksi ja ymmärtää, että lumipallokin sulaa. Olen elossa ja monin verroin onnellisempi kuin onneton.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Etäilyä, tai sitten ei

Yläpölyt