#metoo

Hyvää naistenpäivää! Vaikka täällä se ei kovin hyvältä tunnu ja blogin kirjoittaminenkin on työn takana seilaavan, korkean kuumeen takia. Välillä hytisen ihan hirveässä horkassa kolmen peiton alla. Joitain hajanaisia ajatuksia sentään liikkuu päässä, joskin pätkittäin.

Näin naistenpäivänä ajattelin minäkin naputtaa sanasen metoo kampanjasta. Naisiinhan se on aikalailla enemmän liitetty, vaikka miehetkin voivat kokea häirintää ihan yhtä lailla. Itse olen kokenut häirintää niin sanallisesti kuin kosketuksenkin kautta. Sanoista olen selvinnyt poistumalla paikalta, mutta valitettavasti jonkin kerran on kähmitty ja pyritty paidan alle ihan selvin päin ja julkisessa tilassa - tosin muita ei ole ollut ihan lähettyvillä. Eräs kähmintä lähti liikkeelle siitä, että sanoin vain hyvää huomenta ja puolituttu herrahenkilö sinkoutui innoissaan halaamaan. Se halaus olisi ollut vielä kutakuinkin ok, mutta kun käsi meni saman tien paidan alle, se loppui siihen. Voitte arvata, että tämä herra ei enää sen jälkeen halannut minua - ei ikinä. Sanoin tämän hänelle ääneen siinä paikassa ja välimme olivat melko viileät siitä eteenpäin. Omat kokemukset ovat pitkälti liittyneet työpaikkaan ja useimmiten siellä liikkuviin asiakkaisiin, mutta myös työtoveriin.

Joskus on vaikeaa vetää rajaa sille, mikä on häirintää. "Näytät tänään hyvältä", ei vielä yksinään tunnu sellaiselta, mutta jos siihen liittyy tietynlainen äänenpaino tai katse, jopa kosketus, niin se ei välttämättä enää olekaan niin mukavaa. Mikä sitten on korrektia? Häirintä on aina myös henkilökohtainen kokemus ja siksi on syytä kunnioittaa toisen henkilökohtaista rajaa ja koskemattomuutta, eikä ainakaan luvatta käydä sitä rikkomaan - oli kyseessä sitten mies tai nainen.
Kyllä minua saa halata, jos se on pyyteetöntä ja viatonta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Punamullo ja merikrotti

Hyvä johtaminen?