Virvon varvon

Virpominen on alun perin ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä palmusunnuntain perinne. Virvontaan liittyy siunaus, terveyden toivottaminen ja pahan karkottaminen. Nykyperinne taitaa olla melkoinen sekoitus vähän kaikenlaisia tapoja, eikä virpomisen alkuperällä tunnu olevan niin suurta merkitystä. Palkka ei vanhassa perinteessä suinkaan ollut se päätarkoitus, vaan lahjan antaminen toiselle. Jos palkka annettiin, se kuului antaa vasta pääsiäisenä.

Täällä ei tänään otettu virpovia noitia vastaan. Kauniina sunnuntaipäivänä oli tähdellisempääkin tekemistä. Kuinka olla, samalla museovisiitillä sattui olemaan rouva, jota virpojat hätyyttivät ihan puhelimitse. Tuohtuneena rouva selitti, ettei hän ota yhtään virpojaa vastaan kun on juuri heitä paennut tänne museoon. Ajattelin, että hänellä täytyy olla perin ikäviä kokemuksia virpomisesta. Mutta ei se kovin kivaa olekaan, jos ovikello soi koko päivän ja ne parikymmentä munaa ovat loppuneet jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Jokin raja virpomiseenkin! Ei kuljeteta tenavia autolla kilometritolkulla asuntoalueelta toiselle suklaan tai rahan perässä. Se ei ole enää perinteistä virpomista. Hyvä mieli puolin ja toisin.

"Virvon varvon vitsasella,
kosken kevätpajusella,
terveyttä toivottelen,
siunausta siivittelen,
onnea oksalla tällä."
(esimerkki perinteisestä ortodoksisesta virpomislorusta Kannakselta)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Etäilyä, tai sitten ei

Yläpölyt