Kevät puutarhassa.

Asumme nykyisessä kodissamme kuudetta vuotta. Saimme kuulla, että joskus vuosia ennen meitä tässä oli asunut joku intohimoinen puutarhaihminen. Se selittää hiljalleen paljastuneet runsaat istutukset; vanhat perennat, puut ja pensaat. Seuraava asukas ei ymmärtänyt puutarhan päälle ja oli kiireessä tyytynyt vain nurmikon leikkuuseen. Kun muutimme, vastassa oli siis melkoinen umpeen kasvanut viidakko ja luulin takapihaa hirveän pieneksi.

Ensimmäiset keväät menivät raivatessa ja kitkiessä. Joka vuosi olemme hämmästyneet jostain uudesta löydöstä, mikä on päässyt kasvun vauhtiin kun se on saanut ympärilleen tilaa. Ensimmäisenä vuonna emme edes huomanneet sitä, että takapihaa reunustaa matala kiviaita. Sivuhuomautuksena voin sanoa, että meillä on tutkittu aika paljon puutarhakirjoja ja jouduttu myös hakemaan joillekin kasveille nimiä. Vanhat jalosireenit, marjakuusi, walkerin puu, pihlaja, alppiruusu, erilaiset pensaat ja hortensia ovat nyt uudessa kukoistuksessaan. Perennoita siirrellään sitä mukaan kun uusia paljastuksia ilmestyy. Etupihan tuiviot, vuoristomännyt ja koristepihlaja ovat pörhistyneet ja kurottautuvat kohti kulkuväylää. Vanha humala on saanut uuden paikan, eikä villiviini kiipeile enää holtittomasti saunan ikkunan edessä ja pitkin kattoa. Uutta ei ole istutettu juuri mihinkään.

Nyt eletään ensimmäistä kevättä, jolloin ei tarvitse enää tehdä mitään isoa, ellei ikivanha Walker kaadu. Vanhan puutarhan "palauttaminenkin" vaatii siis vuosien työn, mikäli sitä ei ole hoidettu. Puoliso kulkee pitkin "tiluksia" voikukkaraudan kanssa ja hämmästelee työn vähyyttä - vaikka eihän työ puutarhassa lopu koskaan. Aina on jotain pientä. Kehotan häntä istumaan terassille ja nauttimaan kättensä jäljistä... kunnes hän katoaa taas johonkin puskaan.