Kipu ja kolotus.

Jokainen meistä tietää miltä tuntuu kun kipu, kolotus tai jomotus ei millään hellitä ja myös sen auvoisen tunteen kun se lopulta hellittää. Mitä enemmän tulee ikää, niin sitä varmemmin kolottaa jostain päin miltei jatkuvasti. Kaikki paikat kuluvat ja vanhat vammat ilmoittelevat olemassaolostaan entistä tiuhemmin.

Itselläni työtapaturmasta jääneet vammat kipuilevat vähän väliä ja vaikeuttavat päivittäistä tekemistä, mutta sen lisäksi kolottaa muutenkin. Aikoinaan napsahtaneet selän välilevyt muistuttavat, ettei kannata tehdä äkillisiä kiertoliikkeitä, koukkauksia tai nostoja. Urheiluaikoina nilkasta niukahtaneet nivelsiteet ovat entistäkin löysemmät ja muljahtelevat aika ajoin metsäpolulla - samoin on leikatun polven laita. Siinä sitä sitten turvallaan tovin miettii, että menikö jokin muukin rikki tai poikki, kun joustoa kompuroinnissa ei enää löydy. Sitä kaatuu kuin mänty - ryskyen ja rytinällä.

Ei auta maata liian pitkään samalla kyljellä, ei passaa nousta liian nopeasti, eikä passaa liikkua liian räväkästi. Taivas sentään! Lähde nyt tästä sitten johonkin salille tai golf-kentälle - hengenlähtöhän siitä koituu! Kokeiltiin taannoin puolison kanssa pilatesta netin opastuksella. Pari ensimmäistä liikettä meni hienosti, mutta sitten tuli seinä vastaan - tärvääntyneet olkapäät, polvet ja selät eivät kyenneet seuraaviin harjoitteisiin. Taitaa olla ilta-auringossa tepastelu se ainoa urheilumuoto nykyään... mikäli uni ei vie ennen sitä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Etäilyä, tai sitten ei

Yläpölyt