Kirkon omat lait ja säännöt.

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei näytä koskevan kirkkoa. Se ei ole ainoa säädös, missä kirkko niskuroi ja tekee oman tahtonsa mukaan. Kirkolla on toki oma laki- ja säädöskokoelmansa, mutta tuntuu käsittämättömältä, että se voi olla ristiriidassa Suomen lakien kanssa. Valtionkirkko ei siis olekaan valtionkirkko. Mitä seuraisi siitä, jos muutkin uskonnolliset yhdyskunnat saisivat samaan tapaan oikeuden toteuttaa omia säädöksiään ja oikeuden verottaa?

Kanttorina toimiessani minulla ei ollut työaikaa, en saanut ylityökorvauksia, en viikonloppulisiä tai iltalisiä ja palkkani oli suhteettoman pieni. Vapaapäivät olivat useimmiten silloin kun ystävät ja perhe olivat töissä, eli maanantai ja tiistai. Keskiviikkoisin tein miltei poikkeuksetta kahdentoista tunnin työpäivän ja välillä viikossa tuli työskenneltyä jopa 58h. Kun yritin nostaa asian pöydälle, sain vain vastauksen: "se on ammatinvalintakysymys". No - niinhän se olikin. Ihan oma ja monella tapaa typerä valinta näin jälkikäteen ajateltuna.

Törmäsin myös siihen, etteivät yleiset asiallisen käyttäytymisen ja tasapuolisen kohtelun säännöt aina päde kirkossa. Ulospäin pyritään näyttämään hyvä kuva, mutta monen seurakunnan työyhteisössä  ja päätöksenteossa on kummallista kieroumaa ja jäsenet saisivat myös tarkemmin kysellä verorahojen käytön perään.

En tällä tarkoita, että kirkko on läpensä mätä - tekee se hyvääkin ja joka paikassa on tietysti omat ongelmansa. Kirkko on kuitenkin tuudittautunut siihen uskoon, että sen sisällä asioista voi päättää pieni joukko, eikä ulkopuolelta ole siihen mitään sanomista - ei aina edes sieltä sisältä. Jos puhutaan omantunnon kysymyksestä, ollaan aika heikolla pohjalla. Tiedämme minkälaisia kepposia se omatunto voi joskus tehdä. Jos taas vedotaan Raamattuun lakikirjana, ollaan ihan yhtä heikolla pohjalla - kukin tulkitsee niin kuin tulkitsee ja ylin tuomari ei sano vielä tässä vaiheessa mitään. Kirkon ylin päättävä elin on kokenut nyt melkoisen arvovaltakolauksen, kun se ei kykene päätöksentekoon ja kielloista huolimatta samaa sukupuolta olevien vihkiminen kirkon piirissäkin jatkuu.

Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi (niin kuin itseäsi) ovat suurimmat säädökset, minkä alla kirkon pitäisi toimia. Mitä on rakkaus? Rakkaus loppuu usein siinä, missä itsekeskeisyys, omahyväisyys ja itsetietoisuus alkaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Punamullo ja merikrotti

Kun uni ei tule