Onnistuneet juhlat?

Kesä on juhlien aikaa ja suuria odotuksia niiden suhteen. Törmäsin juuri artikkeliin, missä kerrottiin karmeimmat tarinat pieleen menneistä häistä. No - olen itsekin työn puolesta osunut tilanteisiin, missä mm. morsian oli humalassa ennen vihkitilaisuuden alkua, on ollut riita morsiusparin välillä juuri ennen h-hetkeä, hankalia ja pettyneitä anoppeja, ym. Ne tietysti pilaavat tunnelman aika totaalisesti.

Miksi juhlat menevät pilalle ja voiko sen jotenkin estää? Miten onnistua juhlien järjestämisessä? Itsekin olen muutamat juhlat järjestänyt ja kumma kyllä, kaikkiin olen ollut enimmäkseen tavattoman tyytyväinen. Aina kaikki ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja kompromissejakin on joutunut tekemään, mutta ei se ole ainakaan omaa tunnelmaani pilannut.
Luulenpa, että suurin osa ns. pilalle menneistä juhlista on kiinni asenteista ja odotuksista. Joskus juhlat on suunniteltu liian tarkkaan ja sitten kaikki on pilalla, kun yksi pikku juttu meneekin toisin kuin oli suunniteltu. Älä siis suunnittele liikaa, jätä väljyyttä ja ota pienet sattumukset tai kömmähdykset huumorilla vastaan. On melko poikkeuksellista, että kaikki sujuu juuri niin kuin on ajatellut.

Joskus juhliin osallistuu liian monta suunnittelijaa ja päsmäriä, jolloin juhlat eivät ole enää juhlijan näköiset ja jo suunnitteluvaihe voi johtaa riitoihin. Kun pyydät apua, pyydä selvästi ja anna selkeät ohjeet juuri niille henkilöille, joiden toivot asian toteuttavan. Älä kuitenkaan velvoita ketään tekemään mitään. Jos ohjeesi ovat väljät, tai päästät kaikki halukkaat mukaan suunnitteluun, kärsi seuraukset hymyssä suin. Tee siis juhlistasi sellaiset kuin ITSE haluat. Äläkä missään tapauksessa järjestä juhlia, mikäli et halua sellaisia.

Kutsu juhliin ne, joiden oikeasti haluat sinne saapuvan. Älä kutsu tavan vuoksi tai velvoitteesta. Kun sinut on kutsuttu, muista että olet vieraana talossa.

Säälle ei yleensä voi mitään ja se kannattaa suunnitelmissa huomioida. On oma vika, jos haluaa ehdottomasti aurinkoiset puutarhajuhlat ja taivas on toista mieltä, eikä ole mitään varasuunnitelmaa. Sitten pitää vain ottaa ilo irti sateesta.

Onnistuneen juhlan merkki on yleensä se, kun vieraat olisivat voineet juhlia pidempäänkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palaute ja mielipide, onko niillä eroa?

Punamullo ja merikrotti

Hyvä johtaminen?