Paluu arkeen.

Suurin osa kansasta on selviytynyt ja selvinnyt vapusta. Täälläkin juhlat on hetkeksi juhlittu. Paluu arkeen on alkanut kahvilla ja havahtumalla siihen, että viikko onkin oikeasti jo puolessa välissä.
Joillekin arkeen paluu on yhtä jatkuvaa puurtamista päivästä toiseen ja toinen huokaisee helpotuksesta kun normaalit rutiinit astuvat taas kuvioon.

Arki on parhaimmillaan äärimmäisen mukava ilmiö ja riippuu aivan itsestä minkälainen fiilis siitä muovautuu. Itse olisin mielelläni töissä, enkä pelkästään taloudellisista syistä. Mutta kun en ole vakituisessa työsuhteessa, niin miten sitten teen arjesta mielekkään? Ehkä vastaus on juuri niissä rutiineissa. Välillä on aivan turkasen kiire kun yritän saada vietyä läpi oman "työpäiväni", mikä sisältää kirjoittamista, kotitöitä, kaikenlaista suunnittelua ja vähän uuden opiskeluakin. Suurimmasta osasta päivän piperryksiä ei tällä hetkellä makseta mitään, mutta en koe olleeni joutilaana, en tylsisty ja olen jopa saanut jotain aikaiseksikin. Välillä kieltämättä iskee lievä pettymys asioiden tilaan ja siihen, että ansiot ovat olemattomat, mutta ainakaan vielä se ei ole lamaannuttanut.

Arkeen kuuluu työ ja rutiinit - edes jollakin tavalla. Se ei kuitenkaan ole vain elämää orjuuttava tekijä. Jokainen arkipäivä voi päättyä pieneen juhlaan, jos niin haluaa. Jos arki tuntuu kurjalta, on ehkä syytä muuttaa sitä - rikkoa rutiineja ja tehdä jotain tyystin erilaista työn päätyttyä. Kukaan ei jaksa pelkkää vappuakaan viikkotolkulla - miksi arjen siis pitäisi toistaa itseään?