Kivikylä

En voi sille mitään, että tulen pettyneeksi ja surulliseksi kun katselen nykyistä kotikaupunkiani. Puut ja puistot saavat väistyä rakentamisen tieltä, pienet kivijalkakaupat korvautuvat suurilla ostoskeskuksilla, markkinat menevät kulttuurin edelle. Kaiken pitää tuottaa rahaa, mikä on tärkeämpää kuin henkinen pääoma ja ihmisten hyvinvointi.

Varmasti on infrastruktuurin kannalta järkevää, että nimenomaan keskustaa tiivistetään, mutta suuruudenhulluudella ei taida olla rajoja. Mistä tulevat ne kaikki ihmiset, jotka pystyvät asumaan niillä kalliilla asuinalueilla tai täyttämään ne suuret ostoskeskukset ja "hallit"? Kauppahan uhkaa tulevaisuudessa siirtyä tyystin nettiin, joten ne keskukset ilmeisesti täyttyvät sitten jollain muulla tarjonnalla.

Olen käynyt vain kerran uudessa, hienossa, isossa keskustan kauppakeskuksessa ja voin todeta, ettei minulla ole suurta halua tai tarvetta mennä toistamiseen. Jään mieluummin kaupungin laita-alueille ja hoidan asiani siellä. Jostain syystä puut, kasvit ja linnunlaulu ovat mieluisampia kuin betoni, lika ja häly. Ehkä olen sielultani enemmän maalainen kuin kaupunkilainen. Kun jotkut haluavat muuttaa kaupunkiin, minä haluaisin vain kauemmas siitä. Ihminen tarvitsee kuitenkin vääjäämättä joitain palveluja ja on toisaalta hyvä, että ne löytyvät keskitetysti. Kääntöpuolena on vaan se, että muualta palvelut häviävät ja pienet paikat kuolevat. Tämä kivikyläinvaasio sopii valitettavan hyvin yksiin nykykulttuurin kanssa; minulle, nyt heti, kaikki. Haluaisin muuttaa tuon ajattelun; meille, ajallaan, tarvittava.