Miten selvisimme ennen?

Puoliso unohti kännykän kotiin juuri tänään, kun piti iltapäivällä sopia treffit kaupungille. No - asia ehdittiin onneksi vielä varmistaa toista kautta. Nyt vain toivotaan, että löydämme toisemme sovitusta paikasta, sovittuun aikaan. Niin sitä ennenkin meneteltiin, eikä ollut suuria ongelmia. Oikeastaan on ihan terveellistä yrittää selviytyä välillä ilman kännykkää. Jos tarkemmin ajatellaan, meistä on kännyköiden, ym. myötä tullut paljon leväperäisempiä ja lyhytjänteisempiä. Ei sovita asioita ajoissa, eikä sovitusta välttämättä pidetä kiinni kun on se kännykkä, millä voi vaikkapa ilmoittaa: "sorry, mä vähän myöhästyn".

"Missä sä oot? Niin.. ku mä oon jo täällä. Ai missä täällä? No täällä.. eiks me sovittu. Ai jaa. No, tuunko mä sit sinne? Okei. No, jos mä en oo siellä kolme minsan päästä niin nähdään sit siinä toises paikas. Ai, no... soita sitten jos sä et enää ookaan siellä, siis jos sä oot sitte muualla.... että missä sä sitte oot. Okei, mä lähden tästä ny tuleen. Mä soitan sulle ihan kohta. About, kolme minsaa..."

Tämän tyylisiä puhelinkeskusteluja saa aina silloin tällöin todistaa kaupungilla. Aika kammottavaa, että se vempain on kasvanut päähän tai käteen kiinni, eikä mikään enää onnistu ilman reaaliyhteyttä.
Miten jännittävää ja virkistävää palata entisaikaan. Tapaaminen on sovittu, mutta tuleeko hän? Kyllä hän tulee, mutta en tiedä miltä suunnalta.