Monttu

Blogitekstiä ei ole tullut muutamaan päivään, eikä tänään tule Tinttilää - on ollut muuta mielessä. Puolison isä nukkui pois ja lähipäivät ovat menneet niissä merkeissä. Mieleen palaa oman isäni kuolema, mistä on aikaa jo 11 vuotta. Ankara taistelu ja ne viimeiset päivät nopeasti levinneen keuhkosyövän kanssa nousivat yhtäkkiä muistikuviin. Kivun hoito oli vielä silloin paljon huonompaa kuin nyt, koska tuijotettiin enemmän kelloa kuin potilaan tarvetta. Parhaansa hoitohenkilökunta kuitenkin teki silloinkin, eikä kuolevaa tai omaisia jätetty yksin. Läheisen poismeno vaikuttaa jokaiseen eri tavalla ja vaikka surun voi jakaa, kokemukset vaihtelevat ja surusta selviytyminen on jokaisella erilainen. Toinen tarvitsee tekemistä, toinen puhumista, toinen yksinoloa, toinen vain aikaa. Voin täysin allekirjoittaa sen, että varsinaiseen suruprosessiin menee vuosi - koko se vuoden kierto, kaikkine juhlapyhineen. Sitten suru muuttuu kaipaukseksi ja muistoiksi. Yhä useammin mieleen tulee va...

Virpominen on alun perin ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä palmusunnuntain perinne. Virvontaan liittyy siunaus, terveyden toivottaminen ja pahan karkottaminen. Nykyperinne taitaa olla melkoinen sekoitus vähän kaikenlaisia tapoja, eikä virpomisen alkuperällä tunnu olevan niin suurta merkitystä. Palkka ei vanhassa perinteessä suinkaan ollut se päätarkoitus, vaan lahjan antaminen toiselle. Jos palkka annettiin, se kuului antaa vasta pääsiäisenä. Täällä ei tänään otettu virpovia noitia vastaan. Kauniina sunnuntaipäivänä oli tähdellisempääkin tekemistä. Kuinka olla, samalla museovisiitillä sattui olemaan rouva, jota virpojat hätyyttivät ihan puhelimitse. Tuohtuneena rouva selitti, ettei hän ota yhtään virpojaa vastaan kun on juuri heitä paennut tänne museoon. Ajattelin, että hänellä täytyy olla perin ikäviä kokemuksia virpomisesta. Mutta ei se kovin kivaa olekaan, jos ovikello soi koko päivän ja ne parikymmentä munaa ovat loppuneet jo ensimmäisen ...

Tänään vietetään maailman suurinta, WWF:n liikkeelle laittamaa ilmastotapahtumaa. Kehotuksena on sammuttaa kaikki turhat valot klo 20.30-21.30 ja viettää maailman suurinta kynttiläillallista. Kyseessä ei ole mikään sähkönsäästötempaus, vaan tarkoituksena on herätellä kysymystä ruuan ilmastovaikutuksista. WWF:n mukaan ruoka muodostaa noin viidesosan yksittäisen suomalaisen ilmastovaikutuksista, mikä on saman verran kuin liikenne. Suurin osuus ilmastovaikutuksista liittyy eläinperäisen ruuan tuotantoon. Siksi pitäisikin korvata osa lihasta esimerkiksi kauden kasviksilla ja lähivesien kaloilla. Luonto ei pysy enää ilmastonmuutoksen perässä, eikä tahdo sopeutua. Ihmisten ja eläinten elämä vaikeutuu kun napa-alueet sulavat, merenpinta kohoaa ja sääilmiöistä tulee äärimmäisiä. Vielä ei kaikki kuitenkaan ole menetetty. Tarvitaan uusiutuvia energiamuotoja ja vähän elämäntapamuutostakin. Anna siis tänään valomerkki ja vietä kestävän kulutuksen ruokahetkeä...

Joitakin kertoja vuodessa tulee laitettua joku roponen johonkin hyvään tarkoitukseen. Hyväntekeväisyyskohteita vaan on niin paljon, ettei tiedä mihin milloinkin antaisi, kun kaikkia ei voi tukea. Vapaaehtoistyökin on yksi tukimuoto, mutta silläkin on rajansa. Meneekö kaikki apu oikeasti edes perille? Kuinka paljon lahjoituksestani menee johonkin muuhun kuin siihen itse kohteeseen? Nämä kysymykset pyörivät varmasti monella mielessä. Ei voi muuta kuin luottaa ja toivoa. Eri toimijat joutuvat taistelemaan lahjoittajista ja varainkeruussa on röyhkeyttäkin. Minulle soitettiin jokin vuosi sitten ihan hyvästä asiasta ja pyydettiin kuukausilahjoittajaksi. Kun totesin, etten halua nyt sellaiseen ryhtyä, koska haluan vaihdella sitä tahoa, mihin milloinkin rahaa annan, puhelimen toisessa päässä todettiin tylysti; "niin, sinä et siis halua auttaa lapsia." Kiitos ja näkemiin, oli vastaukseni siihen. Siinä mielestäni mentiin törkeästi rajan yli, eikä varainkeruu ollut enää asiall...

Aamulla oli viisitoista astetta pakkasta, mutta linnuilla tuntui olevan jo kesä mielessään. Mustarastas on asettunut korkeimman puun latvaan, kuuluttaa reviiriään ja hakee sopivaa puolisoehdokasta. Se alkaa liverryksensä vähän ennen aamu seitsemää ja on tehnyt sitä jo pari viikkoa. Tikka hakkaa ankarasti Hampulanmäellä; välillä puuta, välillä metallitolppaa - miten lie nokka ja pää kestää? Talitintit kisaavat pareittain tuossa pihlajan ympärillä. Ne ovat ihan sekaisin! Mikä ihmeen ilakointi nyt on menossa? Pitäisikö tässä mukamas itsekin herätä horroksesta ja ryhtyä vastaanottamaan kevättä. Kolmessa tunnissa lämpötila on kivunnut, eikä lukema ole enää kuin seitsemän astetta pakkasen puolella. Kuitenkin vielä pakkasella... lasken siis kesäkengät käsistäni ja pidän vielä visusti toppatakista kiinni. Kurkkaan peiliin ja totean, että kampaajalla käynti olisi kuitenkin paikallaan, jotta voi näyttäytyä julkisesti ilman pipoa. Täytyisi myös saada aurinkoa tähä...

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Pitkän tuntuinen viikonloppu on ohi, risotto ja viini nautittu (ei vielä maistunut niin kuin ennen), ensimmäinen ulkoilu influenssan jälkeen suoritettu (liikun kuin ameeba) ja kokedamat huutavat jo ensimmäistä kasteluaan (mihin ihmeen ämpäriin ne mahdutetaan). Tasa-arvoa tässä nyt sitten pohdiskelen viikon alkajaisiksi. Meillähän tasa-arvo liitetään vahvasti naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon. On totta, että se vaatii edelleen työtä - maailmalla vielä paljon enemmän kuin meillä. Tasa-arvo on kuitenkin muutakin kun naisten ja miesten välillä vallitsevaa yhdenvertaisuutta. Ketään ei lain mukaan saa asettaa eri asemaan myöskään iän, kielen tai alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai jonkin muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Oho - noita kohtia kun tarkemmin ajattelee, niin joutuu toteamaan, että taitaa olla kaikkineen vielä pitkä matka tasa-arvoon meilläkin.

Saimme joululahjaksi kokedama -kurssin, mihin suuntasimme perjantaina, viikon päätteeksi. Siinä turve-saviseosta litistellessä ja sammalpalloa muovatessa, unohtui kaikki arkinen. Jo pelkästään erilaisten kaktusten ja ihanien, erikoisten kasvien keskellä tepastelu ennen kurssin alkua, toi mukavan rennon fiiliksen ja aivot olivat nopeasti narikassa. Nyt meillä roikkuu keskellä olohuoneen kattoa asparagus (unelma) ja ikkunan edessä kultaköynnös, mitkä on ihan omin kätösin niihin palleroihin istutettu. Kokedama on kurssin opettajan mukaan vanha japanilainen tapa istuttaa kasveja sammalpeitteiseen palloon ja kasvit kasvavat siinä bonsaityylisesti. Kastelu tapahtuu upottamalla pallo veteen ja sen jälkeen puristellaan vaan kevyesti ylimääräinen vesi pois. Hyvin monet kasvit pitävät tästä istutusmuodosta ja nuo meidän kasvit ainakin ovat todella persoonallisia palleroita. Kurssi oli hieno elämys... jos ei lasketa sitä pientä hetkeä, kun piti tulla jut...

Elän toivossa, että viikonloppuna ruoka taas maistuu ja perunamuusidieetti alkaisi olla ohi. Ajattelin kokkailla jotain italialaista, hyvän punaviinin seuraksi. Kaivoin esiin "200 italian herkkua" ja vesi herahti kielelle heti ensimmäisillä sivuilla. Mutta mikä kumma on punamullo salsa verden kera tai paahdettu merikrotti? Pakko katsoa googlesta ihan kuvan kera... ja olipas muuten niin ikävän näköinen kala, varsinkin se merikrotti, että siinä meni ruokahalu. Ehkä kuitenkin kasvispastaa, munakoisovuokaa tai pelkkä salsa verde. Luen kyllä innolla ohjeita, mutta niiden noudattaminen onkin sitten toinen juttu - ajaudun usein enemmän tai vähemmän sivuraiteille ja päädyn pistämään omiani (varsinkin jos kyseessä on jokin merikrotin kaltainen kuvatus). Luovuutta ei voi kahlita edes ruuanlaitossa. Kuinka italialainen tuo menu lopulta viikonloppuna oikeasti on, se jää nähtäväksi. Voi olla, että se on a la Kirsi italialaisella twistillä ja Italiasta muistuttaa vaan...

Ison suorituksen jälkeen haastattelija kysyy usein: "Miltä nyt tuntuu?" Samaa voisi kysyä influenssan jälkimainingeissa. Ja vastaus on... Kiitos kysymästä, tuntuu kuin puolet keuhkoista olisi valunut jalkoihin, mitkä painavat huomattavasti enemmän kuin ennen. Tuntuu kaikkineen melko rähjäiseltä. Päivän uutisten jälkeen tuntuu, että on kolme asiaa, mitkä eivät vaan katoa; talvi, sote ja Trump. Kesä on kait tällä välin jo peruttu. Kaikenlaiset henkilörekisterit ja kortistot on kuulemma kohta kielletty, joten tuntuu myös rikolliselta - minulla on nimittäin kokonainen osoitekirja täynnä yhteystietoja. Pahuksen kahvi ei tunnu miltään, eikä mikään suuhun päätyvä tunnu missään. En oikein tiedä miltä tuntuu, mutta... muuten kaikki on hyvin, kiitos, kiitos. Nyt minusta tuntuu, että taidan lopettaa tähän.

Täällä minä pyörin itseni ympärillä ja ärhentelen kun mikään ei maistu miltään ja olo on edelleen influenssan vuoksi kurja. Sekava pääkoppa ei tahdo suoltaa ulos mitään järkevää, mutta tämä onkin aivan oivallinen mielentila kirjoittaa asiasta, mikä on ottanut kupoliin jo jonkin aikaa. Olen huomannut, että ihmisiä on yhä vaikeampi saada sitoutumaan asioihin, mitkä esimerkiksi vaativat pitkäjänteistä työskentelyä tai vievät vähän enemmän aikaa. Kummallista on, ettei pystytä edes lupautumaan jonkin asian suorittamiseen vaikkapa puolen vuoden päästä.... kun ei voi, kun ei tiedä, että onko silloin jotain muuta! Mitä muuta niin tärkeää, että sille on varoiksi pidettävä kalenteri tyhjänä, vaikka ei edes tiedä mitä se muu sitten saattaa olla? No - tämä oli karkea esimerkki, mutta aivan todellinen. Maailma on muuttunut hektisemmäksi ja samalla myös minäkeskeisemmäksi. Se ei ole pelkästään työelämän ongelma, vaan se on tarttunut myös vapaa-ajan vietto...

Tauti ei tunnu taittuvan. Sain jälleen lääkittyä kuumeen toviksi alle 38n, mutta ei tässä hätää, tämä on vasta neljäs päivä - odotellaan ainakin huominen. Kurkku on niin kipeä, että tällä hetkellä täällä on hyvin hiljaista - kuuluu vaan hidas, voipunut naputus näppiksellä. Tapanani ei ole huolestua kovin pienestä, enkä varsinkaan lähde arvuuttelemaan asioita netin välityksellä. Tänään tein kuitenkin mielenkiinnosta pientä taustatutkimusta tätä blogia varten. Huomasin, että netistä löytyy ihan asiallisiakin sivustoja, neuvoja ja tietoa sairastamisesta (esim. flunssan kotihoito-ohjeet), mutta sitten on nuo keskustelupalstat - voi taivas ihmiset! Siellä hysteeriset, ilmeisesti lääkärikammoiset kauhistelevat, että mikä ihmeen tauti mahtaa olla kun oireet ovat sellaiset ja sellaiset. "Auttakaa joku"! No joku nettitohtori siihen sitten vastaa, että kuulostaa jänisrutolta, tm. pöyristyttävää. "Laita kuva, niin yritän katsoa sen perusteella". Ilmeisesti se ei ole mikään...

Hyvää naistenpäivää! Vaikka täällä se ei kovin hyvältä tunnu ja blogin kirjoittaminenkin on työn takana seilaavan, korkean kuumeen takia. Välillä hytisen ihan hirveässä horkassa kolmen peiton alla. Joitain hajanaisia ajatuksia sentään liikkuu päässä, joskin pätkittäin. Näin naistenpäivänä ajattelin minäkin naputtaa sanasen metoo kampanjasta. Naisiinhan se on aikalailla enemmän liitetty, vaikka miehetkin voivat kokea häirintää ihan yhtä lailla. Itse olen kokenut häirintää niin sanallisesti kuin kosketuksenkin kautta. Sanoista olen selvinnyt poistumalla paikalta, mutta valitettavasti jonkin kerran on kähmitty ja pyritty paidan alle ihan selvin päin ja julkisessa tilassa - tosin muita ei ole ollut ihan lähettyvillä. Eräs kähmintä lähti liikkeelle siitä, että sanoin vain hyvää huomenta ja puolituttu herrahenkilö sinkoutui innoissaan halaamaan. Se halaus olisi ollut vielä kutakuinkin ok, mutta kun käsi meni saman tien paidan alle, se loppui siihen. Voit...

No niin, nyt se viisikymmentä vuotta on sitten täytetty. Konsertti meni hyvin ja jatkoilla oli hauskaa. Varsinaisen syntymäpäivän aamu alkoi runolla ja samppanjalla ja juhlatunnelma jatkui iltaan, joten aika mahtava viikonloppu. Virtaa piisasi pienelläkin unimäärällä, mutta nyt uhkaa lievä hyytyminen. Taitaa olla joku flunssakin tuloillaan. Uhosin, ettei viidenkympin villitys iske minuun, koska olen syntymävilli. Päivästä riippuen villiyden aste vaan hieman vaihtelee. Ja mitä se villitys sitten edes tarkoittaa? Onko se sitä, että yritetään elää nuoruutta uudelleen, ostetaan moottoripyörä, pistetään elämä mullin mallin, vai mitä? Jollakulla se voi olla jotain sen sorttista, mutta minun mielestäni villitys on asenne tai tietynlainen vaihteleva moodi, mikä iskee kohtauksittain. En koe olevani juurikaan erilainen kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Yhä saan käsittämättömiä villityksiä, mitkä kestävät tovin tai kuivuvat kasaan viimeistään siinä vaiheessa kun kello a...

Tämän viikonlopun ainoa blogitekstini on tässä - sen verran on hektistä menoa tiedossa, etten taida joutaa kirjoittamaan. Sunnuntaina tulee nimittäin tätä telluksen taivallusta täyteen 50 vuotta ja tulevat päivät kuluvat sen merkeissä. Ei, en pidä mitään suuria juhlia. Kahvikekkerit ja kaikenlaiset pönötykset sivuutetaan sillä, että tuli järjestettyä hyväntekeväisyyskonsertti. Mikäli siis liikutte huomenna (lauantaina 3.3.) Tampereella, niin poiketkaapa Aleksanterin kirkkoon klo 17.00 kuuntelemaan vokaalimusiikkia vanhasta vähän uudempaan. Olemme tärkeällä asialla ja keräämme lahjoituksia Syöpäsäätiölle. Minulla ei ole vielä käsitystä miltä tuntuu olla viiskyt vee - ehkä tiedän sunnuntain jälkeen. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas ajassa, kun nuo pyöreät vuodet täyttävän odotettiin pian jäävän eläkkeelle. Lahjaksi annettiin keinutuolia, kävelykeppiä tai viirejä... siis pöytästandaareja (millainen muuten itseltäni jo löytyykin.. apua.. ja kiitos erään mieskuo...